Saara Aallon "hullu" tyyli puree – brittilehdistö hehkuttaa suomalaislaulajaa jo toista viikkoa putkeen

Lady Gagan hitistä muokattu kauhuversio vahvisti brittimedian käsitystä Aallosta yllättäviin show-numeroihin kykenevänä artistina.

Saara Aalto
Saara Aalto esitti Lady Gagan kappaleen Bad Romance Ison-Britannian X-Factorissa 29. lokakuuta.
Saara Aalto esitti lauantaina Britannian X Factorissa Lady Gagan Bad Romance -kappaleen.AOP

Saara Aallon viimeisin esitys Britannian X Factor -kilpailussa on saanut paljon palstatilaa brittimediassa.

The Telegraph -lehti kirjoitti lauantaina Aallon esityksestä otsikolla "Saaran muodonmuutos jatkuu". Lehden mukaan (siirryt toiseen palveluun) Aalto on kahden viime viikon aikana löytänyt X Factorissa oman paikkansa ja markkinarakonsa – "lievän hulluuden".

Telegraph kirjoittaa, että Aallon muista erottuva, vinksahtanut tyyli tuli ensimmäisen kerran esiin edellisviikolla, kun hän esitti teatraalisen versionsa Björkin It's Oh So Quiet -kappaleesta. Se oli lehden mukaan vasta alkua, ja Aallon viimeisintä Lady Gaga -versiointia kuvaillaan artikkelissa hyvällä tavalla yliampuvaksi ja spektaakkelimaiseksi.

Telegraphin mukaan on ollut alusta saakka selvää, että Aalto on laulajana vahva, mutta nyt hänen esityksiään on myös kiinnostava katsoa. Artikkelissa toivotaan brittiyleisön kiintyvän Saara Aaltoon, sillä "hänen show'nsa tekevät ohjelmasta katsomisen arvoisen".

Brittiläiset televisionkatsojat olivat The Telegraph -lehden kanssa samoilla linjoilla ja äänestivät Saara Aallon eilen sunnuntaina kilpailussa suoraan jatkoon. Kaksi kertaa pudotusuhan alla ollut Saara Aalto reagoi jatkoon pääsyyn hyppäämällä ilmaan:

"Saaraa ei pidä hillitä"

Tv-ohjelmista kirjoittava brittisivusto Cartermatt arvioi kaikki lauantain X Factorissa nähnyt esitykset (siirryt toiseen palveluun) ja nimesi Saara Aallon Lady Gaga -esityksen niistä parhaaksi.

"Emme tiedä, kenen idea oli yrittää hillitä Saara Aaltoa ensimmäisissä livelähetyksissä, mutta kuka se olikaan, hän oli TÄYSIN VÄÄRÄSSÄ", lehti kirjoittaa.

X Factorin kahdessa ensimmäisessä livelähetyksessä Aalto esiintyi hillitymmin kuin viimeisimmissä lähetyksissä. Ensimmäisellä viikolla hän lauloi Frozen-elokuvan tunnuskappaleen Let it Go ja toisella viikolla Tina Turnerin River Deep, Mountain High -kappaleen. Tuomarit kehuivat molempia esityksiä, mutta yleisöääniä tuli niin vähän, että Aalto joutui pudotusuhan alle. Vasta kolmannen viikon Björk-versiointi käänsi yleisön pään, ja Aalto on äänestetty nyt kaksi viikkoa putkeen suoraan jatkoon.

Cartermatt-sivuston artikkelin mukaan Saara Aallon ensimmäiset live-esitykset aiheuttivat "lievää myötähäpeää", mutta nyt hänestä on tullut artikkelin kirjoittajien suosikki.

"Hän tietää, miten esiintyä, miten pitää yleisö otteessaan ja hän laulaa uskomattoman hyvin. Hän teki enemmän kuin kukaan muu tässä esityksessä", artikkelissa arvioidaan.

Myös Daily Mail -lehti mainitsi Aallon lauantain X Factor -esityksiä ruotivassa artikkelissaan (siirryt toiseen palveluun). Artikkelin mukaan Saara Aalto "loisti kaikessa omituisuudessaan" esittäessään Lady Gagan kappaletta.

Saara Aalto on kommentounut kokeneensa vapauttavaksi sen, että Britanniassa on hyväksyttävää olla outo. Suomessa ei hänen mukaansa ole tilaa vastaavalle erilaisuudelle.