FBI-johtajan toiminta hämmentää lisää Yhdysvalloissa

Uutiskanava CNBC on tehnyt uuden paljastuksen James Comeyn toiminnasta Venäjään liittyen.

Ulkomaat
FBI:n johtaja James Comey puhuu senaatille Yhdysvalloissa.
FBI:n johtaja James Comey. EPA / SHAWN Thew

Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n johtajan James Comeyn toiminnasta noussut kohu kiihtyy. Uutiskanava CNBC:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan FBI-johtaja on vastustanut Venäjän syyttämistä Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjaan sekaantumisesta. Comey oli vedonnut vaalipäivän olevan lähellä.

Entisen FBI:n työntekijän mukaan Comey ei halunnut FBI:n nimeä asiakirjoihin, joissa Yhdysvaltain turvallisuusviranomaiset viittasivat Venäjän sekaantumiseen.

Nyt Comeyta kritisoidaan siitä, että hän oli huolissaan vaalipäivän läheisyydestä Venäjä-tapauksessa, mutta se ei ollut lainkaan ongelma demokraattien presidenttiehdokkaan Hillary Clintonin uusien sähköpostipaljastusten tekemiseen viime perjantaina. Comey ilmoitti viime perjantaina avaavansa sähköpostitutkinnan uudelleen vain 11 päivää ennen maan presidentinvaaleja.

Senaatin demokraattien johtaja Harry Reid kritisoi jo aiemmin Comeyn toimintaa puolueelliseksi ja jopa lainvastaiseksi.

Lue myös:FBI lupaa nopeuttaa Clintonin sähköposteihin liittyvää tutkintaa

Yle Areenassa: _Ääniä Yhdysvalloista -podcast-sarja. Ketkä tukevat Trumpia? Mitä Sandersin kannattajat nyt tekevät? Mikä on valkoinen työväenluokka? Areenassa myös kootusti kaikki vaaleihin liittyvät ääni- ja kuvasisällöt._