1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Venäjä

Venäjän entinen opetusministeri Ylelle: Tiedemaailmamme ei saa eristäytyä

Nykyinen opetusministeri sanoo, ettei venäläistutkijoiden tuloksia tarvitse saada ulkomaisiin julkaisuihin. Entinen opetusministeri on eri mieltä – hänen mukaansa kyse on myös Venäjän maineesta.

Moskovan valtionyliopisto. Kuva: AOP

Venäjän tiedemaailmassa kohahti syyskuun lopulla, kun elokuussa virkaan valittu opetusministeri Olga Vasiljeva esitti, ettei venäläistutkijoiden välttämättä tarvitse julkaista tutkimuksiaan kansainvälisesti.

Hänestä meriitiksi riittäisi julkaiseminen venäläisessä tiedelehdessä. Vasiljeva puhui asiasta vieraillessaan Keski-Venäjällä (siirryt toiseen palveluun) sijaitsevan Samaran yliopistolla.

Moni piti ministerin lausuntoa vaarallisena askeleena taaksepäin. Sitä verrattiin Neuvostoliiton käytäntöön, jolloin tiedeyhteisö eteni eri tahtiin muun maailman kanssa.

Lausunnon taustalla on kieliongelma. Vieraiden kielten opetus ei kaikkialla Venäjällä ole riittävän korkealla tasolla, jotta kaikki pystyisivät kirjoittamaan tieteellistä tekstiä englanniksi.

Perinteisesti on kuitenkin pidetty tärkeänä, että tutkijat osoittavat tieteellisen työnsä tason saamalla tuloksiaan julki kansainvälisesti arvostetuissa julkaisuissa.

"Kysymys on myös Venäjän maineesta"

Venäjän entinen opetusministeri Andrei Fursenko on Vasiljevan kanssa eri mieltä.

– Tutkimustuloksia ei tietenkään ole mikään pakko julkaista englanniksi, mutta on ajateltava myös Venäjän arvovaltaa, Fursenko sanoo.

Andrei Fursenko on entinen opetusministeri ja presidentti Vladimir Putinin avustaja. Kuva: Kerstin Kronvall / Yle

Fursenko toimi opetusministerinä vuosia ja on nykyään presidentti Vladimir Putinin avustajana. Hän kuuluu niihin venäläispoliitikkoihin, jotka ovat EU:n pakotelistoilla. Yle tapasi Fursenkon Sotšissa.

Fursenkon mukaan Venäjän arvovaltaan kuuluu, että venäläisen tieteen saavutuksia pystytään tuomaan julki myös ulkomailla. Sen voi toki tehdä kääntämällä venäjäksi julkaistuja artikkeleita englanniksi.

– Parasta olisi kuitenkin julkaista ne alun perinkin englanniksi, Fursenko sanoo.

Tiedealan kehitys Venäjällä hidastuu

Putinin avustajana Andrei Fursenko vastaa teknologia- ja tiedeasioista. Hänen toimenkuvaansa kuuluu muun muassa uusien teknologiatutkimuskeskusten perustaminen Venäjälle.

Sellaisia on suunniteltu jo pitkään, mutta toteutus on hidasta.

– Tämä on kipeä kysymys. Tieteen kehittämisen huippuaika on ohi, Fursenko toteaa.

Venäjällä ei enää ole rahaa kehittää uutta rinnakkain vanhan kanssa, vaan uuden aloittamiseksi on lakkautettava jotakin jo olemassa olevaa.

Ongelmaa ratkomaan on päätetty perustaa uusi tutkimussäätiö, jolle valtion budjetista on myönnetty rahoitusta. Säätiön tehtävänä on suunnitella, miten edetään: mitä on lopetettava ja mitä perustettava.

"Valtion valvottava tieteen soveltamista"

Andrei Fursenkon mielestä teknologian kehitys ei tuo pelkästään hyvää. Hän näkee siinä myös riskejä.

– Tutkijoiden pitäisi ottaa vastuu uusista keksinnöistä ja arvioida myös niiden vaarat, hän sanoo.

Mitä monimutkaisempi jokin järjestelmä on, sitä parempaa suojausta se Fursenkon mukaan tarvitsee.

– Tarvitaan suojaa tyhmeliinejä vastaan, ettei käy kuten Tšernobylissä.

Siellä henkilökunta päätti kokeilumielessä sulkea suojajärjestelmän, ja seuraus oli ydinvoimalakatastrofi.

Fursenkon mukaan "tietokonepelisukupolvi" ei aina tajua, ettei elämässä voi painaa esc-nappia ja aloittaa alusta.

– He ovat tuudittautuneet tunteeseen, että aina voi aloittaa uuden pelin. Oikeassa elämässä se ei ole mahdollista, Fursenko sanoo.

Siksi valtion on Fursenkon mielestä valvottava myös tieteen saavutuksien soveltamista käytännössä.