Peleillä, blogeilla ja tubella kuukausipalkoille – Sekä Counter-Strikella että lifestyle-blogilla voi tienata 100 000 euroa vuodessa

100 000 euroa vuodessa pelaamalla CS:ää tai kirjoittamalla blogia. Yli 50 000 euroa tubettamalla. Netissäkin voi tienata kunnon rahoja.

Verotiedot
leksi Jalli, Eric Savolainen, Juuso Karikuusi.
Yle Uutisgrafiikka

Aleksi Jalli on kilpapelaamisen ammattilainen.

Allu-nimimerkillä pelaava Jalli ansaitsi Counter-Strike: Global Offensive -pelillä viime vuonna yhteensä lähes 110 000 euroa. Tänään julkaistujen verotietojen mukaan kuukausipalkaksi muodostui näin lähes 10 000 euroa. Monia suomalaisia ja maailman parhaisiin lukeutuvia ulkomaisia joukkueita edustanut Jalli pelaa tällä hetkellä kansainvälisessä FaZe-organisaatiossa.

Kilpapelaaminen on Suomessa harvojen ammatti. Tänä vuonna paluun tehnyt Ence on ainoa kotimainen organisaatio, joka maksaa pelaajilleen kuukausipalkkaa. Maailmalla rahaa liikkuu sen sijaan paljon ja organisaatioita on satoja.

Encen Counter Strike -joukkueessa pelaava Miika Kemppi tienasi verotietojen mukaan viime vuonna 23 500 euroa. Samassa organisaatiossa Star Craft II:sta pelaava Vesa "Welmu" Hovinen tienasi 10 500 euroa. Monet tutut nimimerkit sen sijaan eivät yltäneet mainittaville tuloille.

Syksystä 2015 saakka kuukausipalkkaa kansainvälisissä organisaatioissa Dota 2 -pelillä tienannut Jesse "JerAx" Vainikka ansaitsi verotietojen mukaan viime vuonna lähes 19 000 euroa.

– Jossain vaiheessa tuli itsevarmuus siihen, että tiesi, miten voi tulla paremmaksi pelaajaksi. Itsensä kehittämisen tarve ja motivaatio ovat olleet tärkeitä tekijöitä, Vainikka kertoo ammattilaiseksi siirtymisestään.

Jesse "JerAx" Vainikka, ammattipelaaja
Jesse "JerAx" Vainikka pelaa ammatikseen Dota 2 -peliä.Kari Ahotupa / Yle

Tubettajilla vaihtelevat tulot

Youtube-videoillakin voi päästä kuukausipalkoille. Suomalaistubettajista parhaiten tienasivat Lakko-nimimerkillä Eric Savolainen ja Herbalistina videoita julkaiseva Juuso Karikuusi.

Molemmat tienasivat verotietojen mukaan viime vuonna hieman alle 55 000 euroa.

Noin 30 000 euron vuosituloihin ylsivät tubettajista Sonja "Soikku" Hämäläinen, Aleksi "Mentaalisavuke" Rantamaa ja Maria "Mariieveronica" Verho.

Mansikkka eli Maiju Voutilainen tienasi verotietojen mukaan noin 19 000 euroa ja J0P eli Juuso Pekkarinen 14 000 euroa. Mansikkka kertoi kesällä Yle Uutisille, miten kannattaa tubettaa.

Vastikään 18 täyttänyt Joona Puhakka ei verotietojen mukaan vielä päässyt kuukausituloille A-lapset-kanavallaan, jota hän pitää yhdessä Roope Ranniston kanssa.

Nuori tubettaja uskoo silti kokeilevansa siipiään valitsemallaan tiellä, kunhan lukio ja armeija on hoidettu kunnialla pois alta.

– Luulen että yritän tubettaa ainakin jonkin verran ja katsoa, miltä se tuntuu, jos sitä tekisi täysipäiväisesti. Jos se ei toimi, niin menen opiskelemaan tai otan työkokemusta jostain muualta nettimaailmasta. Lähdetään siitä, että pelkästään Youtubesta tulisi sellainen, että sitä voisi tehdä, Puhakka sanoo.

Joona Puhakka, tubettaja
Joona Puhakka aikoo kokeilla täysipäiväistä tubettamista, kunhan lukio on käyty loppuun ja armeija suoritettu.Kari Ahotupa / Yle

Bloggareille paljon rahaa

Verotiedot paljastavat, että bloggaaminen on monelle täysipäiväinen ammatti. Kaksplussalla ja Anna-lehden verkkosivulla blogeja pitävä Xenia Andersson tienasi viime vuonna reilut 91 000 euroa. Suositut blogit ovat nimiltään Baby Bear ja Xenia's Day.

White Trash Disease -nimimerkillä kirjoittava Natalia Tolmatsova tienasi viime vuonna lähes 90 000 euroa. Lifestyle-bloggaaja julkaisi yhteensä 385 kirjoitusta vuonna 2015.

Suositut bloggaajat tienasivat kaikkiaan hyvin. Omalla nimellään bloggaava Venla Savikuja tienasi lähes 63 000 euroa ja Sara Parikka 40 000 euroa. Pupulandia-blogia kirjoittava Jenni Rotonen tienasi ansiotuloina noin 45 000 euroa, kun Tickle Your Fancy -blogin takaa löytyvä Sara Vanninen ansaitsi noin 54 000 euroa.

Mou Mou eli Iina Moukola tienasi 47 000 euroa ja Mungolife-blogia pitävä Anna Vanhanen 38 000 euroa.

Linkit kaikkiin veropäivän tulouutisiin ovat kootusti täällä.

Päivitetty 13.22: Juttuun lisätty Venla Savikujan ja Sara Parikan tiedot.