Suomen sika-ala varautuu afrikkalaiseen sikaruttoon

Suomen Sikayrittäjät ry asiantuntijoineen kiertää sikatiloilla kertomassa riskeistä, joita sikaruttoon liittyy. Jos sikarutto leviäisi suomalaiselle sikatilalle, se voisi merkitä sianlihan viennin loppumista.

sikatilat
Porsaita sikalassa.
Mirva Ekman / Yle

Jos afrikkalaista sikaruttoa tavattaisiin suomalaisessa tuotantosikalassa, tarkoittaisi se hyvin todennäköisesti sianlihan viennin tyrehtymistä, sanoo Suomen Sikayrittäjien toiminnanjohtaja Ari Berg.

– Suomalaista sianlihaa viedään ulkomaille noin 30 miljoonaa kiloa vuodessa. Viennin tyrehtymisen lisäksi sikarutto Suomessa sekoittaisi kotimaiset ja kansainväliset markkinat, ja se tarkoittaisi jopa satojen miljoonien eurojen vahinkoa suomalaiseen sikaketjuun.

Bergin mukaan afrikkalaisen sikaruton leviäminen suomalaiseen sikaketjuun voidaan kuitenkin estää.

– Bioturvallisuuteen ja sen parantamiseen pyritään kiinnittämään erityistä huomiota. Edunvalvonnassa pyrimme lisäksi vaikuttamaan siihen, että villisikakanta pysyisi maassamme kohtuullisena tai mielellään vähenisi. Lisäksi on lisättävä tietoa siitä, että villisika ja sikatuotteet yleensä eivät ole ihmisille vaarallisia, mutta eläimille ne voivat aiheuttaa vaaran, Berg sanoo.

Sikarutto otetaan tiloilla vakavasti

Suomen Sikayrittäjät ry asiantuntijoineen kiertää parhaillaan eri puolilla Suomea kertomassa tuottajille riskeistä, tautisuojauksesta ja viranomaistoimenpiteistä.

– Mielestäni tuottajat eivät missään tapauksessa suhtaudu sikaruttoon huolettomasti. Huoli on noussut selvästi esiin järjestämissämme tilaisuuksissa. Uskon, että jokainen asianosainen pyrkii entisestään parantamaan tautisuojausta, Ari Berg sanoo.

Sikaruttoa ei ole toistaiseksi tavattu Suomessa. Ari Berg pitää kuitenkin todennäköisenä, että se jonain päivänä tänne saapuu.

– On todennäköistä, että se Suomeen vielä tulee, mutta pidän epätodennäköisenä sitä, että sikarutto pääsee suomalaiseen sianlihan tuotantoketjuun, koska ketjujen valvonta on erittäin toimivaa, Berg painottaa.

Sikarutto on levinnyt sikatiloille ja villisikoihin laajasti Baltian maissa, erityisesti Virossa. Tauti leviää muun muassa eläinkuljetusautoissa, sian sperman levityksessä, tautilihan käsittelyvälineiden kautta ja sioille syötettävän ruokajätteen välityksellä.

Tauti tarttuu myös herkästi epäsuorasti esimerkiksi saastuneen heinän ja vaikka kenkien tai työvaatteiden kautta. Parannuskeinoa ei tautiin ole. Sika kuolee sikaruttoon väistämättä viikon sisällä tartunnasta.