Supersankarielokuvan tekijä: "Verotilastot on vaan numeroita"

Mikkeliläinen yrittäjä Jesse Haaja tienasi viime vuonna lähes 134 000 euroa. Se ei miestä hetkauta. Pääasia on, että saa tehdä sitä, mistä tykkää.

Kotimaa
Jesse Haaja mukana kuvaustilanteessa.
Jesse Haaja on mikkeliläinen yrittäjä, joka tekee ensimmäisen eurooppalaisen supersankarielokuvan. Juuli Aschan

Mikkeliläinen Jesse Haaja ei koe olevansa rikas mies. Yrittäjäksi hän halusi siksi, että saa tehdä juuri sitä, mistä hän pitää. Hän toimii mainostoimisto Haaja & Arwo Desingin toimitusjohtajana ja suunnittelijana. Hän myös ohjaa ja tuottaa Euroopan ensimmäistä supersankarielokuvaa Rendeliä. Hän perusti yrityksen vuonna 2008.

– Haluan tehdä töitä omalla tavallani. Ei tarvitse mennä toisten pillin mukaan. Koen, että minulla on enemmän annettavaa, kun teen asiat omissa nimissäni enkä muiden tahtikeppien alla.

Yrittäjän päivät venyvät usein pitkiksi. Arki ei ole tasaista. Menestyminen on tullut pitkän työn tuloksena.

– Herään yleensä noin neljän aikaan ja juoksen siitä seuravat 12 tuntia paikasta toiseen. Asiat pystyy ennakoimaan useasti todella hyvin.

Päätös on kannattanut. Viime vuonna Haajan verotettavat tulot olivat lähes 134 000 euroa. Rikas hän ei koe olevansa.

– No en todellakaan ole rikas. Jos lukuja katsotaan lukuja niin jos jotain tienaa niin kyllä siitä myös veroja maksaa. Rahallisesti en ole rikas mutta tulen joka päivä sellaiseen paikkaan töihin, jossa haluan olla töissä.

Verotietoja hän ei katsele. Eniten häntä harmittaa niiden julkaisussa se, että ne antavat väärän kuvan asioista. Hän ei ymmärrä, miksi niistä tehdään päivän polttava uutisaihe.

– Ne tulot on hienoja numeroita eivätkä anna oikeaa kuvaa asioista. Elantonsa saa helpommallakin. Menestyksestä voidaan olla montaa mieltä. Muuta polkua ei ole kuin tehdä töitä perkeleesti ja uskoa siihen, mitä tekee.

Haajan mielestä yrittäminen koetaan pelottavana peikkona, jonka vuoksi esimerkiksi nuoret naiset eivät helposti lähde yrittäjiksi. Hän kuitenkin sanoo, että oma palo ja tahto lähtee itsestä ja silloin kaikki on mahdollista. Yrittäminen ei ole helppoa.

– Yrittäjyydessä kannattaa muistaa se, että se ei ole helppo kokeillu. Yrittäjäksi ei kannata lähteä väkisin. Aina pitää muistaa, että yrittäjä on viimeinen vastuunkantaja yrityksessä.

Vinkkinä hän kertoo, että kun lähtee yrittäjäksi, niin lähtee tekemään sitä kunnolla.

– Oman päätökseni tein aikoinaan tunnissa ja paperit tein parissa tunnissa.

Finassinero ei tarvitse olla yrittäjäksi lähtiessään.

– No minä en matematiikassa olllut mitenkään hyvä, mutta nyt kun mietin, niin kyllä numero-osaamisesta jotain apua olisi. Niistä on pakko välittää ja sen oppii tavalla tai toisella. Tiedät vain, mitä teet ja pidät asian rehellisenä. Maalaisjärjellä pääsee aika pitkälle.