1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Sipilä ulkomaalaisten maakaupoista: Suomalaisten ei pidä olla sinisilmäisiä

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan nykylainsäädännölläkin voidaan puuttua turvallisuusuhkaa aiheuttavaan maanomistukseen

Juha Sipilä korostaa, että turvallisuusuhka ei liity ainoastaan venäläisten tekemiin maakauppoihin. Kuva: Jarno Kuusinen / AOP

Pohjoismaiden Neuvoston kokouksesta Kööpenhaminasta tavoitettu pääministeri varoittelee kansalaisia liiallisesta sinisilmäisyydestä ulkomaalaisten maakauppojen suhteen. Niihin voi Sipilän mukaan liittyä turvallisuusuhkia.

– Mahdollisuus on olemassa ja Supo on pitänyt tätä esillä pitemmän aikaa.

Sipilä luottaa insinöörimäisesti siihen, että rakennuslupa suojaisi vaarallisilta rakennelmilta.

– On selvää, että jos rakennetaan rakennusmääräysten vastaisesti jotain muuta, kuin mihin on lupa, niin siihen saadaan nykylainsäädännön perusteella puuttua. 

Sipilä korostaa, että turvallisuusuhka ei liity ainoastaan venäläisten tekemiin maakauppoihin.

– Venäläisomistus on suurinta, mutta on tällä muitakin. Kyllä maakauppoihin voi liittyä terroriuhkaa jota ei pidä poissulkea, Sipilä sanoi.