Kiinalta uusi haaste Yhdysvalloille – häivehävittäjä kuin kopio amerikkalaisesta

Kiina haluaa myös ilmailun suurvallaksi. Maan toinen stealth- eli häivehävittäjä esiteltiin julkisuudessa, vaikka kone ei ole vielä valmis.

Häivelentokone
kiinalainen lentokone
Kiinalainen Chengdu J-20 esiteltiin ilmailunäytöksessä Zhuhaissa. Kone on toinen Kiinassa suunniteltu stealth- eli häivehävittäjä.YhC / EPA

Kaksi Chengdu J-20 -hävittäjää lensi yleisön editse Zhuhain ilmailunäyttelyssä Kiinassa tiistaina. Toinen jäi kaartelemaan kentän yläpuolelle, toinen lensi pois. Kyseessä oli tämän kiinalaisen häivehävittäjän ensimmäinen esiintyminen julkisuudessa.

Kiina oli ilmoittanut jo 1990-luvulla ryhtyvänsä kehittelemään tutkassa näkymätöntä konetta. Sosiaalisessa mediassa J-20 -koneesta oli ollut kuvia jo useita vuosia.

Kaksi vuotta sitten Kiina oli esitellyt J-31 -häivehävittäjän. Sitä lienee rakennettu muutama prototyyppi.

Zhuhaissa paikalla olleet ilmailuasiantuntijat eivät saaneet J-20:n kaartelusta paljoa irti.

– Äänekäs se oli, mutta emme tiedä kuinka ketterä se on, tai millainen moottori siinä on. Ennen kaikkea emme tiedä paljonkaan siitä, näkyykö se tutkassa vai ei, sanoi FlightGlobal lehden toimittaja Greg Waldron uutistoimisto Reutersille.

Viesti Yhdysvalloille

Kiinan J-20 -hävittäjä ei ole vielä valmis, ja se tulee palveluskäyttöön aikaisintaan vuonna 2018. Mutta esittelyn pääviesti ei ehkä ollutkaan itse kone.

– Tämä on Kiinan uutta taktiikkaa. Sillä halutaan osoittaa muille luottamusta omiin kykyihin ja ylpeyttä niistä, sanoi australialainen Lowy instituutin tutkija Sam Roggeveen Reutersille.

Kiina haluaa osoittaa sotilaallista valmiuttaan varsinkin Yhdysvalloille ja Japanille, joiden kanssa se kilpailee vaikutusvallasta lähialueillaan. Kiina on käyttäytynyt entistä omistavammin ottein Etelä-Kiinan ja Itä-Kiinan merillä. Se kehittää asevoimiaan nopeasti, ja on muun muassa rakentanut lentotukialuksen.

kaksi lentokonetta kohtaa
Venäjä on kehitellyt omaa Suhoi T-50 -häivehävittäjäänsä jo vuosia. Kuvassa kaksi prototyyppiä Moskovan ilmailunäytöksessä 2011.Sergei Ilnitski / EPA

Stealth on harvoilla

Oman stealth-koneen kehittäminen on myös kunniakysymys maalle, joka haluaa olla joka suhteessa suurvalta. Huippukalliita viidennen sukupolven häivehävittäjiä ovat rakentaneet vain Yhdysvallat ja Venäjä.

Venäjän Suhoi T-50 -häivehävittäjän sanotaan tulevan pian laivuekäyttöön, mutta sen kehittäminen on ollut hitaampaa kuin oli suunniteltu. Venäläiset eivät tiettävästi ole myöskään olleet tyytyväisiä koneensa suorituskykyyn.

Stealth-kehityksen ehdoton johtaja on Yhdysvallat. Sen F-22 Raptor on ollut käytössä jo kymmenkunta vuotta, ja se on tällä hetkellä maailman ainoa laivuekäytössä oleva stealth-hävittäjä. Yhdysvalloilla on 1990-luvulta lähtien ollut palveluskäytössä myös strateginen häivepommittaja B-2 Spirit.

lentokone laskeutuu
Yhdysvaltain F-22 Raptor -hävittäjä laskeutuu Naton tukikohtaan Liettuaan viime keväänä.Valda Kalnina / EPA
kiinalainen lentokone
Kiinan ensimmäinen stealth-kone Shenyang J-31. Yhdennäköisyys Raptorin kanssa on suuri.Joy Mu / EPA

Tarjolla Suomeenkin

Suomi etsii parhaillaan ilmavoimien Hornet-hävittäjäkalustolle seuraajaa. Amerikkalainen F-35 Lightning II on yksi ehdokkaista. Se on suunniteltu alun perin häivekoneeksi. Tosin ruotsalaiset ja venäläiset väittävät, että heidän tutkillaan kone näkyy. Asiaa ei liene kokeiltu.

Se, että hävittäjä tai rynnäkkökone näkyy huonosti tutkassa, on selvä etu taistelutilanteessa. Mitä myöhemmin kone havaitaan, sitä vaikeampi se on torjua. Ilmataistelun voittaa yleensä se, joka havaitsee vastustajan ensin.

kaksi konetta tankkaa ilmassa
Amerikkalainen F-35 on uusin stealth-taistelukone, joka on tarjolla myös Suomen seuraavaksi hävittäjäksi. Kuvassa Hollannin hankkimat kaksi F-35 -konetta ottaa polttoainetta ilmassa.Robin van Lonkhuijsen / EPA

Stealth-kone voidaan tietenkin havaita esimerkiksi optisesti, eikä stealth-ominaisuus tee siitä haavoittumatonta.

Tiettävästi ainoa alas ammuttu stealth-kone oli amerikkalainen F-117, jonka Belgradin ilmatorjunta pudotti neuvostoaikaisella ilmatorjuntaohjuksella Serbiassa keväällä 1999, Kosovon sodan aikana.

Lähteet: Reuters