Ranska aloittaa yksinäisten lasten kuljetukset Calais’n pakolaisleiriltä

Kiistellyn pakolaisleirin purkamisen jälkeen noin 1 500 yksin Ranskaan saapunutta alaikäistä asui väliaikaisesti konteissa.

Ulkomaat
Pakolaiset kävelevät pois leiristä.
Pakolaisleirillä asui vielä viikko sitten yli 6 000 ihmistä. Etienne Laurent / EPA

Ranska aloittaa tänään keskiviikkona Calais’n pakolaisleirillä olleiden lasten siirtämisen vastaanottokeskuksiin, kertovat maan viranomaiset.

Calais'n niin kutsuttu viidakkoleiri tyhjennettiin ja jyrättiin maan tasalle viime viikolla. Leirillä asui noin 1 500 yksin matkustanutta alaikäistä, jotka majoitettiin leirin purkamisen jälkeen lähistöllä sijaitseviin kontteihin.

– Alaikäiset kuljetetaan päivän aikana busseilla vastaanottokeskuksiin eri puolille Ranskaa, kertoo väliaikaismajoituksesta vastaava johtaja Stephane Duval uutistoimisto Reutersille.

Ranskan sisäministeri Bernard Cazeneuve on aiemmin vakuuttanut, että kaikki Ranskaan yksin tulleet alaikäiset, joilla on todistettavasti sukulaisia Britanniassa, pääsevät lopulta heidät luokseen. Väliaikaismajoituksesta vastaava Duval sanoi kuitenkin tiistai-iltana, ettei ketään toistaiseksi lähetetä Britanniaan, vaan heidän hakemuksensa käydään läpi myöhemmin.

Pakolaisleiriltä lähtö on kuumentanut tunteita Calais’ssa. Paikallisen poliisin mukaan arviolta sata eritrealaista ja afganistanilaista nuorta osallistui joukkotappeluun tiistai-iltana. Leirin eteläpuolella tapahtuneeseen yhteenottoon puuttui mellakkapoliisi.

Britannia on vaatinut Ranskan hallitusta huolehtimaan Calais'n pakolaisleiriltä siirretyistä lapsista. Ranskan presidentti Francois Hollande on luvannut maansa viranomaisten huolehtivan niistä lapsista, jotka eivät matkusta Britanniaan.

Calais’n pakolaisleirillä oli arvioiden mukaan kaikkiaan 6 300 ihmistä, joista suurin osa siirrettiin viime viikolla bussikyydeillä vastaanottokeskuksiin muualle Ranskaan.

Lähteet: Reuters

Lähteet: Reuters