Ylen mittaus: SDP selkeä ykkönen – kokoomus pomppasi keskustan kantaan

Keskustan kannatus putosi lokakuussa alle 20 prosentin, SDP:tä äänestäisi yli 21 prosenttia vastanneista ja kokoomus kirii, kertoo Ylen puoluekannatusmittaus.

puolueet
Puoluekannatus -grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Suurimman oppositiopuolueen SDP:n kannatus on jatkanut nousuaan. SDP sukelsi kesäkuussa 18 prosentin tuntumaan, mutta sen jälkeen demareiden suunta on ollut ylöspäin.

Puolueiden kannatuksessa on tapahtunut tänä vuonna nopeita muutoksia. Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen selittää käänteitä liikkuvien äänestäjien suurella määrällä.

– Se kertoo ennen kaikkea siitä, että kansalaiset voivat muuttaa mielipidettään aika nopeasti. Ihan sellaista kiveen hakattua puolueuskollisuutta ei oikeastaan tänä päivänä ole kuin kovin pienellä osalla. Valtaosa äänestäjistä on liikkuvia ja voivat vaihtaa kannatuksensa kohdetta, Pajunen sanoo.

SDP repii eroa keskustaan

Kesäkuun luvuista SDP:n kannatus on noussut tasan kolme prosenttiyksikköä. Syyskuussa SDP ja keskusta jakoivat kärkipaikan, mutta lokakuussa SDP lisäsi ja keskusta menetti kannatustaan.

SDP:n kannatus ylitti 21 prosentin rajan viimeksi huhtikuussa. Silloin etumatka keskustaan oli 1,1 ja nyt ero on 1,6 prosenttiyksikköä.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on luvannut kertoa jatkoaikeistaan puoluevaltuustossa marraskuun puolivälin jälkeen. Puoluekokous valitsee puheenjohtajan helmikuussa.

Hyvät kannatusluvut jättävät jatkopäätöksen Rinteen omiin käsiin, mutta suosituimman puolueen kärkipaikka houkuttaa varmasti myös haastajia.

Keskusta menetti kannatustaan

Pääministeripuolue keskustan kannatus putosi nyt ensimmäisen kerran kevään 2015 eduskuntavaalien jälkeen alle 20 prosentin. Edellisen kerran keskusta jäi alle 20 prosentin lukemiin kesällä 2014.

Taloustutkimuksen Jari Pajusen mielestä tulos ei ole yllätys.

– Keskustan kannatus on pysynyt sitkeästi aika korkealla, joten ehkä tämä nyt oli jollain tavalla odotettua, että joskus se suunta muuttuu, Pajunen arvioi.

Pääministeri Juha Sipilän huolia lisää se, että keskustan kannatus on pudonnut alle viime eduskuntavaalien tuloksen. Viimeisen vuoden aikana keskustan suosio on sahannut 20–22 prosentin välillä.

Eduskuntaryhmän sisällä pääministerin arvovaltaa rapautti tiukka äänestys uudesta elinkeinoministeristä. Sipilän ehdokas Mika Lintilä voitti vain niukasti Mauri Pekkarisen.

Kokoomus lähestyy keskustaa

Kisa hallituksen sisällä kiristyy, kun uusi puoluejohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo näyttää vihdoin saavan potkua kokoomuksen kannatukseen.

Lähes 19 prosentin lukuja kokoomukselle mitattiin heti puoluekokouksen jälkeen kesäkuussa, mutta sen jälkeen kannatus putosi 17 prosentin tuntumaan.

Lokakuussa kokoomuksen ero keskustaan oli enää alle prosenttiyksikön. Taloustutkimuksen Pajusen mukaan kokoomus lähestyy keskustaa ja kisaa pian tiukasti hallituspuolueiden kärkipaikasta.

– Jos sama suunta jatkuu, niin silloin käyrät kohtaavat aika piankin, mutta sitä on vaikea sanoa, että käykö näin todella. Tässä voi sitten taas käydä jotain, mikä muuttaa tilanteen kokonaan, mutta nyt se suunta näyttää molemmilla kuitenkin olevan aika johdonmukainen, Pajunen toteaa.

Kokoomusministereistä lokakuussa esillä oli ainakin opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Hän käänsi keskustelua koulumenojen leikkauksista yliopistojen pääomittamisen tuomiin lisärahoihin.

– Tausta-aineistosta selviää, että tällä kertaa kokoomus on erityisesti naisten suosiossa eli se kannatuksen kasvu tulee lähes yksinomaan sieltä, Pajunen kertoo.

Perussuomalaiset kadotti noususuunnan

Kokoomuksen nousu piristi vähän hallituspuolueiden yhteiskannatusta, vaikka keskustan lisäksi myös perussuomalaiset on menettänyt suosiotaan.

Perussuomalaiset ehti jo hieman kohentaa asemiaan kesän kuopasta, mutta lokakuu oli jälleen tappiokuukausi. Alle yhdeksän prosentin kannatus on edelleen kaukana viime eduskuntavaalien lähes 18 prosentin luvuista. Matkaa on myös viime kuntavaalien runsaan 12 prosentin tulokseen.

Ulkoministeri, puoluejohtaja Timo Soinille huono uutinen on myös perussuomalaisten putoaminen jälleen niukasti vasemmistoliiton taakse. Ero vihreisiin kasvoi ja on yli viisi prosenttiyksikköä.

Virhemarginaali kantansa kertoneista

Taloustutkimus on haastatellut kannatusarviota varten yhteensä 2 433 henkilöä, joista puoluekantansa kertoi 1 430 henkilöä eli 58,8 prosenttia kaikista vastanneista.

Haastattelut tehtiin 5.10.–1.11.2016, ja mittauksen virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta noin 2,1 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.

Puoluekantansa kertoneiden määrä on jäänyt tänä vuonna keskimäärin alle 60 prosentin, ja virhemarginaali ilmoitetaan nyt puoluekantansa kertoneista eikä kaikista tutkimukseen osallistuneista, kuten aiemmin on tehty.

Taloustutkimuksen Pajunen perustelee muutosta sillä, että uuden laskentatavan ansiosta virhemarginaali on entistä luotettavampi. Virhemarginaali kasvaa, mutta Pajusen mukaan ilmoitettu kannatusluku on kuitenkin kaikkein todennäköisin.

Lataa tutkimusaineisto itsellesi tästä PDF-tiedostosta (siirryt toiseen palveluun).