Kaupat ennakoivat: Jouluna tehdään ostoksia viime vuotta enemmän

Kaupan liiton mukaan kuluttajat luottavat oman taloutensa kohentuvan entisestään.

joulumyynti
Tavaratalon jouluikkuna.
Veli-Pekka Hämäläinen / Yle

Joulukaupasta odotetaan viime vuotta vilkkaampaa Itä-Suomessa. Kauppakeskus Matkuksessa Kuopiossa myynti ja kävijämäärät nousivat viime vuonna keskimäärin noin 15 prosenttia edellisvuoteen verrattuna ja kasvua odotetaan myös tänä vuonna.

Matkuksen joulusesonki käynnistyy isänpäiväviikonloppuna joulun avauksesta. Sen jälkeen jokaisena viikonloppuna on luvassa erilaisia tapahtumia.

– Odotukset ovat kovat tällekin vuodelle. Uskomme, että pystymme houkuttelemaan asiakkaita laajalta alueelta niin matkailijoita kuin paikallisiakin, Matkuksen kauppakeskusjohtaja Miia Kautovaara arvioi.

Valoa tunnelin päässä

Myös Keskossa ja Osuuskauppa PeeÄssässä odotukset ovat viime vuotta korkeammalla, kertovat Keskon Itä-Suomen aluejohtaja Jari Kuosmanen ja PeeÄssän toimitusjohtaja Tapio Kankaanpää.

– Tilanne näyttää paremmalta kuin viime vuonna. Useampana vuonna käyttötavarapuolella on menty miinusmerkkisesti, mutta nyt näyttää valoisammalta, Kuosmanen sanoo.

– Odotukset ovat kaiken kaikkiaan positiiviset ja kokonaisuutena tunnelmat ovat hyvin odottavat. Viime vuonna et olisi saanut samanlaista vastausta, Kankaanpää painottaa.

Samaa kerrotaan myös Tokmannilta. Myyntijohtaja Panu Porkan mukaan ihmiset panostavat entistä enemmän joulusesonkiin.

– Viitteitä on siitä, että ihmiset satsaavat enemmän esimerkiksi koristeluihin ja ulkovaloihin, kuten esimerkiksi Amerikassa on ollut tapana.

Urheiluvälineet kiinnostavat

Myönteiset odotukset johtuvat muun muassa kauppojen syksyn hyvistä myyntiluvuista sekä viitteistä, että venäläisten ostosmatkailu on piristymässä ja kuluttajien luottamus vahvistumassa.

Kaupan liiton kokoamista kulutusindikaattoreista käy ilmi (siirryt toiseen palveluun), että kuluttajien odotukset omasta taloudestaan ovat kohentuneet kesästä 2011 lähtien ja tällä hetkellä ollaan jo hyvin lähellä 2000-luvun keskiarvoa.

Kaupan liiton mukaan etenkin urheiluvälineille voi povata kiivasta joulukauppaa.