Saksalaismedia: Suomalaisfirman keräämiä netin käyttäjien selailutietoja päätynyt ulkopuolisille

Saksalaismedian mukaan nettiselainten lisäosien avulla on saatu tietoja yksittäisten käyttäjien selailuhistoriasta.

talous
Sormet pimeällä näppäimistöllä.
Artur Marciniec / AOP

Suomalainen Web of Trust -yhtiö on joutunut kohun keskelle Saksassa. Tutkivaan journalismiin erikoistunut saksalainen Panorama (siirryt toiseen palveluun)-ohjelma väittää, että useat nettiselainten lisäosat myyvät netin käyttäjien tunnistettavia selailutietoja eteenpäin kolmansille osapuolille.

Yksi näistä lisäosista on Web of Trust. Yleisimmissä nettiselaimissa kuten Chromessa ja Firefoxissa toimivan lisäosan mainostetaan tarjoavan turvallisempaa nettiselailua. Lisäosa on ladattu WOT:n nettisivujen mukaan esimerkiksi Firefox-selaimeen jo 140 miljoonaa kertaa.

Saksalaisen Panoraman toimittajat ovat päässeet käsiksi tietokantaan, josta löytyy noin 3 miljoonan saksalaisen netin käyttäjän selailuhistoriaa.

Tietojen perusteella yksittäisten käyttäjien selailuhistoriasta on pystytty tunnistamaan muun muassa huumeiden käyttöön ja seksin ostamiseen liittyviä hakuja.

Tietoja on kerätty useista eri nettiselainten lisäosista. Ainoa lisäosa, jonka saksalaismedia mainitsee nimeltä on suomalainen Web of Trust. Suomalaisyhtiö ei ole kommentoinut väitteitä.

Asiasta Suomessa kertoi ensimmäisenä Tietoviikko (siirryt toiseen palveluun).