Poliisikoira Väinö löysi maastoon eksyneen talvella kuusen alta – sankarikoira pelastanut kaksi ihmishenkeä

Poliisikoira Väinö on löytänyt kaksi maastoon eksynyttä ihmistä viime hetkillä. Saksanpaimenkoira Väinö saa etsintätöistään Sankarikoiran arvonimen.

sankarikoira
Luminen metsäkuva
Sankarikoira Väinö löysi eksyneen Ylitorniolta kuusen alta talvella.YLE / Nina Keski-Korpela

Lapin poliisilaitoksen saksanpaimenkoira Väinö on yksi vuoden 2016 sankarikoirista. Väinö on löytänyt kaksi maastoon eksynyttä ihmistä viime hetkellä.

Ensimmäisellä kerralla Väinö löysi talvella pahoin kylmettyneen ihmisen vaikeakulkuisesta maastosta Ylitorniolla.

Väinö otti ohjaajansa Jukka Mäen kanssa tehtävän vastaan kello 15. Väinö sai kohteesta vainun ja johdatti ohjaajansa kolme kilometriä sivuun metsäautotieltä.

Lopulta Väinö löysi etsityn henkilön kuusen alta kylmettyneenä ilman päällysvaatteita neljän ja puolen tunnin etsintöjen jälkeen.

Periksiantamaton vainuaja

Toisen kerran Väinö teki sankaritekoja syksyllä Iissä. Väinö oli liikkeellä ohjaajansa kanssa ja he haravoivat heille annettua lohkoa, jolta oli havainto etsittävästä henkilöstä.

Kuljettuaan vajaan kilometrin matkan pari kääntyi takaisin autolle lopettaakseen etsinnät.

Väinö sai kuitenkin hetken päästä vainun ja lähti kulkemaan hajun suuntaan. Hetken päästä ohjaaja löysikin Väinön, joka oli jäänyt odottamaan maasta löytämänsä, lähes tajuttoman henkilön vierelle.

Suomen Kennelliitto on myöntänyt Sankarikoiran arvonimen 17 koiralle. Sankarikoiran arvon voi saada koira, joka on vaikuttanut merkittävästi siihen, että yksi tai useampi ihmishenki on pelastunut.

Kennelliitto palkitsee Sankarikoirat Koiramessut-tapahtumassa joulukuussa Helsingissä.