Näkökulma: Finlandia-ehdokkaat ovat turvallisia – räväkkyys puuttuu

Ehdokaslistalta puuttuvat paitsi esikoiskirjailijat, myös nykyhetkeä ja sen vaikeita aiheita esiin nostavat teokset, kirjoittaa kirjallisuustoimittaja Miia Gustafsson näkökulmassaan.

kulttuuri
Finlandia-ehdokkaat Jukka Viikilä, Riku Korhonen, Emma Puikkonen, Peter Sandström, Tommi Kinnunen ja Sirpa Kähkönen palkintoehdokkaiden julkistamistilaisuudessa.
Finlandia-ehdokkaat Jukka Viikilä, Riku Korhonen, Emma Puikkonen, Peter Sandström, Tommi Kinnunen ja Sirpa Kähkönen palkintoehdokkaiden julkistamistilaisuudessa.Jarno Kuusinen / AOP

Finlandia-ehdokkaiden valitsijaraadin tehtävä on ollut vaikea. Heidän työtään ei voi kadehtia. Tänä vuonna on ilmestynyt poikkeuksellisen paljon hyviä kirjoja. Monet nimekkäät kirjailijat julkaisivat tänä syksynä, ja mikä parasta, moni teos on loistava.

Finaaliin päässyt kuusikko on hyvä. Ehdottomasti. Mutta yltiöpäisen runsas tarjonta olisi mahdollistanut räväkämmänkin ehdokaslistan. Valitut kirjat edustavat turvallista ja melko perinteistä kerrontaa. Myös tässä ajassa liikkuvat suuret kysymykset jäävät käsittelemättä.

Historiallisten tapahtumien avulla voi kertoa ihmiskohtaloista ja tuoda esiin nyansseja ajasta. Kahdessa ehdokaskirjassa tarkastellaan historiallisia tapahtumia. Sirpa Kähkönen kuvaa vuoden 1968 tapahtumien vaikutusta Kuopion näkökulmasta. Ainut selkeästi pidemmälle historiaan ulottuva teos on Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin Helsingistä. Tommi Kinnusen sukupolviromaanissa liikutaan monella aika-akselilla.

Merkillepantavaa on se, ettei yksikään ehdokaskirja sijoitu sota-aikaan. Sitä tarjontaa Suomessa on nimittäin yllin kyllin. Sodat liittyvät olennaisesti meidän suomalaisten historiaan ja maailmankuvaan.

Yksi kirjallisuuden vakioaiheista on perhe. Riku Korhosen ja Peter Sandströmin teoksissa ovat esillä perhesuhteet ja ennen kaikkea parisuhteet. Perhe on loputon aihekaivo, ja se koskettaa jollain tapaa jokaista lukijaa.

Ehdokaskirjojen kerronta on melko perinteistä ja helposti lähestyttävää. Kokeilevin muoto on Emma Puikkosen teoksessa. Hyvä ja soljuva teksti ei tarvitse mitään kikkailuja, mutta erilaiset kokeilut ovat aina piristäviä.

Mitä jäi pois?

Kuuden ehdokaskirjan joukossa ei ole yhtään esikoisteosta, mikä on ihme, koska esikoisten taso on nykyään hämmästyttävän korkea. Listalle olisi voinut nostaa esimerkiksi Hanna Weseliuksen Alma!, Antti Ritvasen Miten muistat minut tai muodolla leikittelevän Johannes Ekholmin Rakkaus niinku. Ekholmin teos on myös ajatukisia tuulettava ja samalla viiltävä kuvaus nykyajasta.

Konkareista listalle olisi voinut nousta Riitta Jalosen Kirkkaus-romaani. Jari Tervolla on kannattajansa, mutta Matriarkan täyteenpakatut lauseet voivat uuvuttaa lukijan.

Valitettavasti ehdokaslistalta puuttuvat nykyhetkeä, ja sen vaikeita aiheita esiin nostavat teokset. Omasta ajasta kertominen ei ole helppoa, se vaatii näkemyksellisyyttä ja rohkeutta. Esimerkiksi Laura Gustafssonin Korpisoturi on vahvasti yhteiskunnallinen romaani ja samoin Pajtim Statovcin Tiranan sydän, jossa juurettomuus tulee riipivästi esiin.

Tänä vuonna Finlandia-ehdokkaiden ruotiminen ei ole pelkästään toimittajien tehtävä, sillä myös lukijat saavat äänestää (siirryt toiseen palveluun) suosikkinsa. Kirjasäätiö haluaa näin nostaa esiin ehdokaskirjoja ja lukemisharrastusta. Finlandia-raadin valinnat palvelevat hyvin tätä tehtävää, sillä ehdokaskirjat ovat helposti lähestyttäviä.