Epätavallisen näyttävä superkuu koittaa pian

Ylhäällä taivaalla superkuu ei juuri erotu tavallisesta täysikuusta, mutta horisontin tuntumassa se vaikuttaa selkeästi suuremmalta.

tiede
Lentokoneen siluetti Kalchreuthista, Saksasta kuvattuna 8. elokuuta.
Lentokoneen siluetti Kalchreuthista, Saksasta kuvattuna 8. elokuuta 2014.Daniel Karmann / EPA

Maanantaina illansuussa runsaan viikon kuluttua ulkona liikkuvien kannattaa suunnata katseensa muualle kuin omiin jalkoihinsa. Taivaalla voi nähdä upean ilmiön, kun Kuu on taas noin 14 kuukauden jälkeen lähimmillään maata täysikuun aikaan.

Tulevan superkuun aikaan Kuu näkyy lähes kolmannesta kirkkaampana ja noin 14 prosenttia suurempana kuin normaalisti. Edellisen kerran se oli yhtä näyttävä tammikuussa 1948. Seuraavaksi vastaava toistuu vuoden 2034 marraskuussa.

Kuun keskietäisyys Maan keskipisteestä on noin 380 000 kilometriä. Ja koska Kuun rata ympäri on elliptinen, on lähimmän ja etäisimmän pisteen etäisyysero on enimmillään noin 48 280 kilometriä.

Grafiikka superkuusta.
Mitja Sirola / Prisma / Yle

Katselupaikka kannattaa valita huolella

Superkuun näkymiseen vaikuttaa moni asia, ennen kaikkea tietysti sää. Jos taivas on pilvinen, jäävät Kuu ja tähdet näkymättä.

Selkeällä säällä superkuu näyttää sitä suuremmalta, mitä lähempänä horisonttia se on. Ylhäällä taivaalla se ei juuri erotu tavallisesta täysikuusta, mutta horisontin tuntumassa ihmisen silmien ja aivojen hahmotusharha tekee tepposet ja Kuu näyttää selkeästi suuremmalta.

Superkuuta kannattaa hakeutua ihailemaan paikkaan, jossa ei ole liikaa valoa ja taivas on pimeä.

Tarkka täydenkuun aika on 14. marraskuuta kello 15.52. Tuo on myös virallinen Auringon laskuaika Helsingissä, mutta todellinen pimeys koittaa vasta muutamaa tuntia myöhemmin. Utsjoella Aurinko laskee jo paria tuntia aiemmin.

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa kehottaa katselemaan Kuuta kiikarilla tai kaukoputkella. Joistain Kuun kraatereista lähtee säteitä, jotka näkyvät parhaiten täysikuun aikaan. Täydenkuun aikaan Kuussa ei kuitenkaan näy varjoja, joten se voi olla tavallista tylsempi katseltava.

Superkuu-termi kehitettiin Yhdysvalloissa vuonna 1979. Tähtitieteellisesti tapahtuma, jonka virallinen englanninkielinen nimi on ”perigee-syzygy of the Earth-Moon-Sun system”, ei ole järin kummallinen.

Katsomiskokemus voi sitä sen sijaan olla.