Kolumni: Onko olemassa onnellista menestyjää?

Miksi suomalaiset eivät kykene menestymään? Vastaus ei välttämättä ole alisuorittaminen tai väite pullamössösuomalaisista. Kolumnisti Heidi Hammarsten pohtii, voisiko onnellisuus olla yksi menestystekijä.

kunnianhimo
Heidi Hammarsten
Heidi HammarstenTiina Jutila / Yle

Suomi on alisuoriutujien maa, moittii tuore talousnobelistimme Bengt Holmström. Väki on lahjakasta ja koulutettua, mutta yrityskenttään ei ilmesty uutta Nokiaa, olympialaisista ei tipu mitaleja ja Euroviisuissakin tipumme useimmiten jo karsintakierroksella. Miksi menestys väistää meitä?

Ainakin kahdenlaista selitystä kuulee usein. Ensimmäinen versio väittää, että Suomi on tasapäistäjien maa, jossa ei suvaita menestyjiä. Täällä on varmempaa sulautua massaan kuin erottua asettamalla itselleen liian kunnianhimoisia tavoitteita.

Toinen selitysversio esittää, että olemme liian pullamössöllä kasvaneita. Menestyshalua voisi olla, mutta tiukan paikan tullen ei sitten kuitenkaan viitsitä nähdä sitä vaivaa, jonka menestys vaatii. Junioriurheilijatkaan eivät enää hiihdä kouluun kesät talvet, vaan vanhemmat kuskaavat heitä autolla treeneihin.

Kiinalaissyntyinen professori Amy Chua tuli tunnetuksi tiikeriäitinä, joka asettaa kovia vaatimuksia lapsilleen ja piiskaa heitä säälimättä kohti kymppi plussan suorituksia. Hän vieraili äskettäin Suomessa kertomassa uutta teoriaansa siitä, miten menestyjiä syntyy. Huippuyliopistossa opettavan Chuan mukaan menestyksen salaisuus on omalaatuinen luonteenpiirteiden sekoitus: ylivertaisuuskompleksi yhdistettynä epävarmuuteen.

Ylivertaisuus tarkoittaa lujaa luottamusta omaan lahjakkuuteen ja kykyihin. Epävarmuus taas syntyy usein siitä, että kuuluu johonkin yhteiskunnalliselta asemaltaan heikompaan ryhmään, kuten maahanmuuttajiin.

Menestyminen vaatii osallistumista kisaan, jossa on muitakin lahjakkaita ja kunnianhimoisia.

Jos ajurina on epävarmuus, menestyjät tuskin ovat erityisen onnellisia tai erityisen mukavia ihmisiä. Menestyminen vaatii osallistumista kisaan, jossa on muitakin lahjakkaita ja kunnianhimoisia. Jos aikoo päihittää heidät, on venyttävä vähän pitemmälle, nähtävä enemmän vaivaa ja tehtävä pitempää päivää.

Tämä tarkoittaa, että menestyjä itse tai hänen lähipiirinsä maksaa kovaa hintaa. Elämässä olisi paljon muita mukavia asioita, joille on osattava sanoa ei. Tai sitten taustajoukot uhrautuvat arjen pyörittämiseen, jotta menestyjä saa rauhassa keskittyä.

Menestyjämyyttiä on purkanut toinenkin kirjailijaguru Malcolm Gladwell. Hän päätteli, että menestys vaatii ensinnäkin tuuria: pitää olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Seuraavaksi vaaditaan sitkeää harjoittelua 10 000 tuntia, siis viiden vuoden työpäiviä vastaava aika.

Gates oli ehtinyt uppoutua koodauksen saloihin 10 000 tunniksi jo ennen opiskeluaikoja ja yrittäjäksi ryhtymistä.

Gladwellin tulkinnan mukaan Bill Gatesista tuli maailman rikkain mies, koska hän sattui käymään eliittikoulua Yhdysvaltain länsirannikolla 1960-luvulla. Koulu oli ensimmäisiä, jossa oppilaat pääsivät harjoittelemaan ohjelmointia tietokonekerhossa. Niinpä Gates oli ehtinyt uppoutua koodauksen saloihin 10 000 tunniksi jo ennen opiskeluaikoja ja yrittäjäksi ryhtymistä.

Myös Gladwell on havainnut, että menestyjät lähtevät usein altavastaajan asemasta. Esimerkiksi joukko maailman suurimpia liikejuridiikkayrityksiä on juutalaisten perustamia. Heitä ei hyvästä opintomenestyksestä huolimatta kelpuutettu New Yorkin parhaisiin lakifirmoihin töihin muutama vuosikymmen sitten, joten heidän piti perustaa omat toimistonsa. Uudet yrittäjät tarttuivat riitajuttuihin ja vihamielisiin yritysvaltauksiin, joita hienot vanhat firmat eivät halunneet hoitaa. Vähitellen tulokkaat kasvoivat ohi nirppanokista.

Sopivatko Chuan ja Gladwellin ajatukset selittämään, miksi menestyminen on suomalaisille niin vaikeaa? Kieltämättä meillä on turvallinen ja vauras yhteiskunta – rikastuminen ei oikein riitä menestyksen motivoijaksi. Jos aikoo upottaa 10 000 tuntia koodaukseen, viulunsoittoon tai startup-yrityksen pyörittämiseen ilman varmuutta palkasta, pitää varmasti tuntea intohimoa itse sitä tekemistä kohtaan.

Toisaalta kansallisessa identiteetissämme tuo menestykseen liitetty altavastaajan asema istuu tiukassa. Siitä on vaikea luopua, vaikka kuinka lyötäisiin eteen nippu tutkimuksia siitä, missä kaikessa Suomi on maailman huippua.

Ehkä se sisäinen epävarmuus on sittenkin olemassa ja selittää, miksi hurahdamme kun joku suomalainen vastoin odotuksia menestyy maan rajojen ulkopuolella. Hän saa heti erottumisen anteeksi ja muuttuu meidän yhteiseksi ylpeydenaiheeksemme. Tuorein todiste tästä on Saara Aalto.

Nostetaan esiin vielä kolmas asiantuntija, Stanfordin yliopiston onnellisuustutkija Emma Seppälä. Hänen nimensä on peräisin suomalaiselta isoisältä, mutta Seppälä on käynyt koulunsa Ranskassa ja Yhdysvalloissa, menestyjien porukoissa. Hän kiinnostui siitä, miksi he vaikuttivat niin ahdistuneilta huippusuorituksistaan huolimatta.

Seppäläkin näkee maiden välillä kulttuurieroja suhteessa työhön ja ponnisteluun: Etelä-Euroopan katolisissa maissa otetaan rennosti ja nautitaan elämästä koska synnit hoituvat ripittäytymällä, Pohjois-Euroopan protestanttisissa maissa taas pitää ahkeroida, jotta kelpaisi jumalalle.

Huippusuorituksia varten ei ole välttämätöntä muuttua ikäväksi ihmiseksi.

Seppälän mielestä muuten Pohjoismaiset yhteiskunnat toimivat niin hyvin, koska täällä sosialismi yhdistyy luterilaiseen työmoraaliin. Ranskakin on Seppälän asteikolla sosialistinen, mutta järjestelmä ei toimi, koska siellä kaikki ovat aina joko lomalla tai lakossa.

Seppälän missio on kertoa pakonomaisesti raataville amerikkalaismenestyjille, että huippusuorituksia varten ei ole välttämätöntä muuttua ikäväksi ihmiseksi. Moderni aivotutkimus on osoittanut, että onnellinen ihminen onkin luovempi ja tehokkaampikin kuin hampaat irvessä ponnisteleva muita vastaan kilpailija. Olisiko tässä suomalaisille sopivin menestymisen malli?

Heidi Hammarsten

Heidi Hammarsten on viestintäyrittäjä, joka toimi aiemmin taloustoimittajana ja Fakta-lehden päätoimittajana. Nyt hän seisoo tukevasti toinen jalka journalismissa ja toinen jalka viestinnässä. Hän harrastaa saaristoelämää, kulttuuria ja tanssii salsaa. Hammarsten vierailee tällä kolumnipaikalla yhdessä Jari Ehnroothin, Maria Petterssonin ja Jani Kaaron kanssa.