Lapsen paino-ongelma on herkkä asia – "Asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä"

Neuvolassa keskustellaan terveellisistä elämäntavoista vanhempien kanssa jo ennen lapsen syntymää.

terveys
Neuvolan puntari.
Puntari on ahkerassa käytössä neuvolassa.Jarmo Nuotio / Yle

Lapsen paino-ongelmat ovat neuvolassa arkea, ja painoon liittyvistä asioista aletaankin puhua jo ennen lapsen syntymää. Tarkoitus on ennaltaehkäistä ongelmia jo ennen kuin ongelmaa edes on, sanoo terveydenhoitaja Sanna Laine Kainuun sosiaali- ja terveydenhoidon kuntayhtymästä.

– Vanhempien on helpompi tehdä elämäntapamuutoksia ennen lapsen syntymää kuin lapsen kanssa. Lapsen painonhallinta onnistuu parhaiten juuri ennalta ehkäisemällä, Laine toteaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lasten lihavuus on yleistynyt viime vuosikymmenien aikana. Tällä hetkellä noin joka kymmenes leikki-ikäinen ja joka viides kouluikäinen lapsi on ylipainoinen.

Laine kertoo, että neuvola haluaa olla mukana tukemassa lapsen kasvua alusta saakka.

– Emme halua olla peikkoja tai mörköjä, mutta jos ongelmia painon kanssa tulee, asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä.

Suoraa puhetta

Kolmen lapsen äiti Maarit Rajatalo tuumailee, että painoasiat ovat herkkiä juttuja perheessä.

– Kyllä siinä täytyy voida luottaa terveydenhoitajaan, että hän puhuu oikeaa asiaa. Silloin vanhempien on helpompi ottaa viesti vastaan ja viedä opit kotioloihin. Kyllä vanhempana toivoo suoraa puhetta.

Terveydenhoitaja Sanna Laine myöntää, että välillä suora puhe on tasapainoilua.

Äiti lapsi sylissään neuvolan odotushuoneessa.
Maarit Rajatalo haluaa luottaa terveydenhoitajiin.Jarmo Nuotio / Yle

– Pääosa vanhemmista ottaa asiat vastaan hyvin, mutta sanoja on toki harkittava tapauskohtaisesti. Pitkälti on kyse siitä, millaiseksi vuorovaikutussuhde vanhempien kanssa on kehittynyt.

Puhetta vanhemmille, kuvia lapselle

Painonhallinta ei ole pelkästään syömisen hallintaa, sanoo Laine.

– Lasten ruutuaika on lisääntynyt, yhteiset ruokahetket ovat unohtuneet, samoin yhteinen liikunta. Asioiden pitäisi olla tasapainossa keskenään.

Täytyy voida luottaa terveydenhoitajaan, että hän puhuu oikeaa asiaa.

Maarit Rajatalo

Paino-ongelmaa ei laiteta neuvolassa lapsen kannettavaksi.

– Ohjeet ovat vanhemmille, he kuitenkin valinnoista vastaavat. Lapselle voidaan esimerkiksi näyttää kuvia siitä, mitä hyvä ruoka-annos sisältää tai kertoa, miksi ei herkkuja kannata joka päivä syödä. Esimerkiksi ravitsemusterapeutin puheille lähetetään kuitenkin vanhemmat.