1. yle.fi
  2. Uutiset

"Oli helpotus, että tämä ihminen lähti minun elämästä" – kipeätkin muistot läheisestä on kohdattava

Kuolleen läheisen muistaminen ei ole helppoa, jos häneen liittyy katkeria muistikuvia.

kuolema
Hautalyhty pakkaskuuraisella hautausmaalla.
Juha Kemppainen / Yle

Kun ihminen järjestää omaiselleen hautajaisia, pappi haluaa usein tietää, millainen vainaja oli. Kysytään, millainen hän oli luonteeltaan, vanhempana tai sisaruksena. Useimmiten on helppo löytää vainajasta muistoja, joista on helppo puhua.

Entä jos muisto on niin kipeä, että omainen ei tunnu saavan sanaa suustaan?

Kuopion alavan seurakunnan kappalaisen Pirjo Kuulan mukaan seurakuntalaisesta voi tuntua vaikealta käsitellä ristiriitaisia muistoja omaisestaan papin kanssa. Katkeruuden ja vihan tunteita ei kuitenkaan saisi torjua tai vältellä.

– Voi sanoa ääneen: "Oli helpotus, että tämä ihminen lähti minun elämästä pois. Tuntuu kipeältä se epäoikeudenmukaisuus, jota koin", hän rohkaisee.

Kuulan mielestä katkeruudesta ei pääse irti muuten kuin menemällä sen läpi. Käsittelemättömästä vihasta voi puolestaan tulla jotain, joka sitoo ihmisen poismenneeseen.

– Silloin on aina vihasuhteessa. Mutta nämä ovat vaikeita tunteita, ja niihin voi mennä monta vuotta.

Vainajan siunaaminen on Kuulan mukaan tilaisuus, jossa muistoa käsitellään vain hyvän kautta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö omainen voisi ottaa vainajaan liittyviä kielteisiä muistoja puheeksi papin kanssa hautajaisia valmistellessa.

– Seurakuntalaiselle voi tulla mieleen, että mitä jos pappi puhuukin näitä siunaustilaisuudessa. Mutta ei: ne keskustelut ovat aina luottamuksellisia.

Muiston ei tarvitse olla hirveä, mutta siitä on tullut möykky, kun siitä ei ole voinut aikaisemmin puhua.

Pepi Reinikainen

"Suru on jäänyt surematta"

Ihmisten ristiriitaiset suhteet kuolleisiin läheisiinsä ovat nousseet monesti esiin myös kirjailija, psykoterapeutti Pepi Reinikaisen pitämissä elämänkaarikirjoittamisen kursseilla. Hän kertoo muistoista, joista on tullut kipeitä vasta ajan kanssa kun niitä ei ole uskallettu sanoa ääneen.

– Muiston ei tarvitse olla hirveä, mutta siitä on tullut möykky, kun siitä ei ole voinut aikaisemmin puhua, Reinikainen sanoo.

Hänen tapansa auttaa ihmisiä vaikeiden muistojen selvittämisessä on terapeuttinen kirjoittaminen. Kuoleman kohtaaminen on Reinikaiselle tärkeää, koska hän tuntee, että kuolema liian usein sivuutetaan kulttuurissamme.

Esimerkiksi vanhempien kuolema on saattanut jäädä käsittelemättä oman perheen kiireiden vuoksi tai sen vuoksi, että sukupolvet ovat asuneet kaukana toisistaan.

– Suru on jäänyt surematta. (Kursseilla) on ollut ihmisiä, jotka ovat sanoneet vapautuneensa surusta vasta, kun saivat kertoa siitä.

Lue seuraavaksi