Kerjääjiä ilmestyi Kotkaan – poliisi puuttuu häiritsevään kerjäämiseen

Kerjääjiä on tällä viikolla ilmestynyt Kotkaan kauppakeskus Pasaatin edustalle. Yleensä kerjääminen lisääntyy kesäisin.

Kotka
Poliisiauton hälytysvalot.
Petri Lassheikki / Yle

Poliisi pitää kerjäämiseen puuttumista ongelmallisena, koska laissa ei säädetä kerjäämistä rikokseksi.

Komisario Ilari van den Steen Kaakkois-Suomen poliisista toteaa, että häiritsevään kerjäämiseen voidaan tällä hetkellä puuttua järjestyslain nojalla. Hänen mukaansa tilanne olisi selkeämpi, jos laissa suoraan määriteltäisiin, mikä on rangaistavaa, häiritsevää kerjäämistä.

Kotkassa kauppakeskus Pasaatin ulkopuolella on havaittu tällä viikolla ulkomaisia kerjääjiä. Yleensä kerjääminen lisääntyy kesäisin.

Kerjäämisen kieltämisestä lailla on tehty eduskunnassa lakialoite.