Jüri Ratas Viron keskustan johtoon – Savisaaren kiistelty kausi päättyi

Skandaaleihin sotkeutunut Edgar Savisaar ei saanut suosikkiaan Viron keskustapuolueen johtoon.

Ulkomaat
Jyri Ratas
Viron keskustapuolueen uusi puheenjohtaja, kansanedustaja Jüri Ratas.Yle

Viron suurin puolue, oppositiossa oleva Keskustapuolue on vaihtanut johtajansa. Paidessa kokoontunut puoluekokous valitsi selvin luvuin uudeksi puheenjohtajaksi kansanedustaja Jüri Rataksen.

Ratas on 38-vuotias, hänellä on kauppatieteen ja oikeustieteen tutkinnot, ja hän on Viron parlamentin varapuhemies. Ratas on myös toiminut kaksi vuotta Tallinnan kaupunginjohtajana viime vuosikymmenellä.

Ratasta äänesti puheenjohtajaksi lähes kaksi kolmasosaa puoluekokousedustajista. Vastaehdokas oli venäjänkielinen europarlamentaarikko Yana Toom. Häntä ei auttanut se, että väistynyt puheenjohtaja Edgar Savisaar oli kehottanut äänestämään Toomia.

Ratas: Hallitus nurin

Ensi töikseen uusi puheenjohtaja Ratas vaati Viroon hallituksen vaihdosta. Keskustapuolue on pidetty vuosikaudet hallituksesta ulkona nimenomaan Edgar Savisaaren henkilön vuoksi. Nyt Keskusta uskoo olevansa hallituskelpoinen.

Savisaar on Viron Keskustapuolueen perustaja. Hän on johtanut puoluetta lyhyttä välikautta lukuun ottamatta koko ajan. Savisaar oli Viron pääministeri maan irtaantuessa Neuvostoliitosta kesällä 1991.

Savisaar on kuitenkin yhdistetty useisiin skandaaleihin, ja hänet on hyllytetty Tallinnan kaupungijohtajan virasta korruptiotutkinnan vuoksi. Myös Savisaaren terveys on heikentynyt.

Keskustapuolueessa kaavaillaan kuitenkin Savisaaren nimittämistä kunniapuheenjohtajaksi.