Pää halkeaa ja veri lentää videolla – miksi väkivalta viehättää lapsia?

Pihaleikeissä ammutaan ja kuollaan, eikä lasten itse tekemissä animaatioissakaan säästytä verenvuodatukselta. Onko vanhemmilla syytä huoleen, jos väkivalta nousee toistuvasti esiin lasten jutuissa?

Kotimaa
Uutisvideot: Lasten itse tekemässä animaatiossa ei säästytä verenvuodatukselta
Uutisvideot: Lasten itse tekemässä animaatiossa ei säästytä verenvuodatukselta

Zombit tekevät yllätyshyökkäyksen sotamiesten kimppuun. Sotilaat ampuvat takaisin, ja zombien päät halkeavat. Punainen veri pursuaa kuvaruudulle.

Näin kulkee 10-vuotiaan poikani ja hänen ystäviensä tekemän animaation juoni tiivistettynä. Olen jo tottunut näkemään sotaa, ampumista ja kuolemista pihaleikeissä, mutta isolta tv-ruudulta katsottuna lasten itse tuottama väkivalta hätkähdyttää.

Väkivaltaiset tarinat toistuvat myös pojan ainekirjoituksissa, joissa lentokoneet räjähtävät ja tarinoiden hahmot tappavat toisiaan puukoilla sekä pyssyllä.

Pitäisikö lasta kehua ja kannustaa jatkamaan taiteellista työtään vai sanoa hänelle, että väkivalta ei ole kiva juttu?

"Aikuisilla pitää olla kanttia keskustella väkivallasta neutraalisti"

Huoltani helpottaa se, että lapseni ei suinkaan ole ainoa, jonka tarinoissa veri lentää. Helsingin kuvataidekoulun rehtorin Virve Kallion mukaan on hyvin yleistä, että lapset tekevät animaatiokursseilla väkivaltaisia videoita.

– Usein poikien ensimmäiset animaatiot ovat pelkkää pommien räjähdystä ja päiden irtoamista.

Helsingin kuvataidekoulussa lapsia ei kielletä tekemästä väkivaltaisia tarinoita. Kallion mukaan osa lapsista siirtyy ensimmäisen väkivalta-animaationsa jälkeen muihin aiheisiin, mutta toiset jatkavat väkivallan parissa pitempään – niin kauan kuin asia heitä askarruttaa.

– Taide on hyvä kanava vaikeiden aiheiden käsittelyyn. Aikuisilla pitää olla kanttia keskustella väkivallasta neutraalisti ilman häpeää tai huolta, ettei lapsi mene lukkoon aiheen kanssa.

"Tarinoiden tekeminen on kehittynyt tapa käsitellä ahdistavia asioita"

Myös Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ylilääkäri Elina Hermanson kehottaa vanhempia sallimaan lasten väkivaltaan liittyvät fantasiat.

Hermansonin mukaan ihmisillä on sisäänrakennettu tarve käsitellä pelkoa herättäviä asioita, jotta pelot laantuisivat.

– Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä paremmin hän osaa toimia symbolien ja sanojen varassa. Tarinoiden tekeminen on kehittynyt tapa käsitellä ahdistavia asioita. Vanhempi voi olla ylpeä, jos lapsi osaa kehittää hyvän stoorin, ja lapsen itsetunnolle tekee nannaa saada kehuja hyvästä tarinasta. Kun lapsi kokee tulleensa kuulluksi, väkivalta alkaa vähitellen tuntua vähemmän ahdistavalta.

"Mitä isot edellä, sitä pienet perässä"

Psykiatrian erikoislääkärin Ben Furmanin mukaan lasten kiinnostus väkivaltaa kohtaan on täysin luonnollista.

– Lapset ovat leikkineet sotaa niin kauan kuin ihmiskunta on ollut olemassa. Nykyään leikkiin otetaan ideoita videoista. Aikuisten kiinnostuksen kohteet ovat samanlaisia. Televisiosta katsotaan räiskintäleffoja ja murhamysteerioita. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Furman on kirjoittanut Muksuoppi-kirjan, joka tarjoaa ratkaisukeskeisiä keinoja lasten kasvatukseen ja siihen liittyviin ongelmiin. Hänen mielestään aikuisten ei pitäisi kieltää lapsilta väkivaltaan liittyviä leikkejä, kuten sotaa ja leikkipyssyillä ammuskelua.

– En tiedä, onko se edes mahdollista. Jos kiellät lapsia leikkimästä jotain, he menevät piiloon leikkimään.

Furman ei ymmärrä, mitä vahinkoa lapsille voisi pyssyleikeistä koitua.

– Tuleeko lapsesta rosvo, jos hän leikkii rosvoa? Tuleeko lapsesta poliisi, jos hän leikkii poliisia? Tai tuleeko hänestä sairaanhoitaja, jos hän leikkii sairaanhoitajaa? Eikö se ole taikauskoa, jos vanhemmat pelkäävät, että leikistä jää lapselle jokin pysyvä piirre?

"Uho on kovaa ja sitä pitää näyttää"

Aseman Lapset ry:n hankepäällikkö Heikki Turkka on työskennellyt lapsiperheiden parissa kolmisenkymmentä vuotta päiväkodeissa, lastensuojelulaitoksissa ja peruskoulun erityisopettajana.

Turkka on huomannut, että lasten kiinnostus hyvän ja pahan väliseen taisteluun alkaa jo alle kouluikäisenä, kun Superman- ja Batman-asut ovat ahkerassa käytössä.

– Päiväkotiaikana pojat ovat kovia tappelemaan. Uho on kovaa, ja sitä pitää näyttää. Tämä on normaalia, kun se tapahtuu turvallisessa ympäristössä aikuisten lähettyvillä.

Turkan asiakkaisiin on kuulunut monia erityislapsia ja -nuoria, joiden leikit ja jutut liittyvät väkivaltaan tavalla tai toisella. Hälytyskellojen pitäisi soida silloin, jos lapsen tunnetaidot eivät ole kohdallaan.

– Leikeissä aina sattuu ja tapahtuu, mutta silloin on syytä huoleen, jos lapselle ei koskaan ei tule paha mieli siitä, että hän on satuttanut toista.

Turkan mukaan lapsesta huomaa keskustelemalla, onko hänellä empatiakykyä.

– Lapsen kanssa kannattaa jutella, jotta selviää, ymmärtääkö hän, mikä on mielikuvitusta ja fantasiaa ja miten taas voi toimia oikeassa elämässä. Voi vaikka kysyä lapselta, ymmärtääkö hän, että toista sattuu, jos oikeasti lyödään tai ammutaan.

"Tabut eivät ole hyväksi"

Vaikka televisio suoltaa väkivaltaviihdettä joka ilta, todellinen kuolema ja väkivalta eivät ole suomalaisessa yhteiskunnassa näkyvästi läsnä, sillä viimeisestä sodasta on kulunut vuosikymmeniä.

Helsingin kaupungin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ylilääkärin Elina Hermansonin mukaan monet suomalaiset ovat vieraantuneet kuolemasta.

Sen vuoksi lasten kiinnostus väkivaltaa ja kuolemaa kohtaan voi tuntua oudolta, mutta sitä ei pitäisi torjua, Hermanson sanoo.

– Kaikki aikuisetkaan eivät ehkä ole käsitelleet kuolemaa mielessään, jos sitä ei ole saanut lapsena työstää leikeillä tai tarinoilla. Tabut eivät ole hyväksi, sillä torjutut asiat voivat pompsahtaa takaisin pelottelemaan.