Clintonin kampanjointi päättymässä – Philadelphia keräsi ennätysyleisön

Hillary Clintonin kampanjatilaisuus Philadelphiassa houkutteli paikalle kymmeniä tuhansia ihmisiä. Aamuyöllä Suomen aikaa järjestetyssä viime hetken kampanjoinnissa oli mukana Yhdysvaltain presidenttipari sekä kuuluisia rocktähtiä.

USA:n presidentinvaali
Presidenttiehdokas Hillary Clinton
Hillary Clinton ja Barack Obama.Ron Sachs / POOL

Demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton on pitänyt toiseksi viimeisen vaalitilaisuutensa Philadelphiassa, Pennsylvaniassa.

Philadelphian Independence Mall -aukiolla järjestettyyn kampanjatilaisuuteen osallistui ennätysmäärä yleisöä, arviolta 40 000 ihmistä. Clintonin avustajan mukaan määrä löi Clintonin vaalitilaisuuksien aiemman ennätyksen Ohiossa, jonne saapui yli 18 000 ihmistä.

Philadelphiassa Clintonin loppukirille osoittivat tukeaan paikan päällä myös istuva presidentti Barack Obama yhdessä vaimonsa Michellen kanssa sekä Bill ja Chelsea Clinton.

– Uskon koko sydämestäni, että parhaat päivät ovat yhä edessämme, jos vain tavoittelemme niitä yhdessä, Hillary Clinton sanoi puheessaan.

Philadelphian tilaisuudessa esiintyivät demokraattiehdokkaan tukijoukoissa vankasti toimineet muusikot Bruce Springsteen ja Jon Bon Jovi.

– Olen republikaani, minulla on aseenkantolupa, olen katolilainen. Olen hänen tukenaan, lausui Bon Jovi-yhtyeen keulahahmo Jon Bon Jovi yleisömerelle Philadelphiassa.

Clintonin on tarkoitus pitää vielä keskiyöllä paikallista aikaa kampanjatilaisuus Pohjois-Carolinassa, Raleighissa.

Lähteet: AFP, AP