Nyssepysäkillä Tampereen ratikkapäätös otettiin rauhallisesti vastaan

Tamperelaisia kadunkulkijoita huolettavat raitiotien korkeiksi nousevat kustannukset.

raitioliikenne
Minna-Liisa Karjalainen uskoo itsekin jatkossa hyppäävänsä ratikan kyytiin.
Minna-Liisa Karjalainen uskoo itsekin jatkossa hyppäävänsä ratikan kyytiin.Riikka Nurmi / Yle

Tampereen keskustorin bussipysäkeiltä aamulla yhytetyt tamperelaiset sekä iloitsevat että surevat maanantaina tehtyä ratikkapäätöstä.

Raholalaiselle Minna-Liisa Karjalaiselle päätös kelpaa. Karjalainen kertoo, että ei itse seurannut valtuuston kokousta, mutta se kiinnosti perheen nuorisoa.

– 14-vuotias poikani oli erittäin kiinnostunut ja seurasi koko kokouksen ja oli tyytyväinen päätökseen. Uskoisin, että ympäristöseikat ovat tärkein peruste, Karjalainen arvioi.

Marja Koponen puolestaan olisi toivonut, että päätös olisi ollut toinen.

– Kyllä se arvattavissa oli, mutta mää en oikeen ole sen kannalla. Minusta Tampereen talous ei sitä kestä. Hinta ei varmasti jää tähän, vaan varmasti tulee nousemaan, Koponen ennustaa.

Lea Laitila sanoo, ettei hän ole raitiotiepäätöksestä "oikein mitään mieltä", mutta tunnustaa, että rahan meno huolettaa.

– Kuitenkin meillä on paljon työttömiä ja muuta - onko meillä varaa siihen, Laitila pohtii.

Lea Laitila Tampereen keskustorilla
Lea Laitilaa arveluttavat raitiotien kustannukset.Jussi Mansikka / Yle

Myös Kai Virkkulaa kustannuspuoli arveluttaa. Ratikan käyttäjä Virkkulasta saattaa kuitenkin tulla.

– Se on jatkoyhteyksistä kiinni, kumpaa (bussia vai ratikkaa) tulevaisuudessa käyttää.

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti maanantaina äänin 41-25 raitiotien rakentamisesta. Päätöstä edelsi liki kuusituntinen keskustelu, jonka aikana kuultiin varsin värikkäitäkin argumentteja. Valtuuston puheenjohtajan toiminta on kerännyt paljon kiitosta ratikkakeskustelujen aikana.

Kai Virkkula odottaa bussia Tampereen keskustorilla.
Kai Virkkulaa arveluttaa raitiontien kalleus.Jussi Mansikka / Yle

Tampereen raitiotien perustamiskustannukset nousevat tämän hetkisen arvion mukaan 283 miljoonaan euroon. Lisähintaa tulee vielä vaunuhankinnasta, joka on arvoltaan liki 100 miljoonaa euroa.