"Trumpin voitto ei olisi katastrofi" – Yhdysvaltain-kauppa jatkuisi vanhalta pohjalta

Euroopassa on epäilty, että EU:n ja Yhdysvaltojen välille neuvoteltava vapaakauppasopimus voi romuttua Yhdysvaltojen vaalien jälkeen. Suomalaiset kaupan asiantuntijat eivät kuitenkaan usko niin käyvän.

talous
Konttipino
Yle Uutisgrafiikka

Kansainvälisen kaupan näkökulmasta ensi yönä Suomen aikaa käytävät presidentinvaalit ovat ehkä tärkeimmät maailmassa ikinä käydyt.

Uuden presidentin talouslinjaukset vaikuttavat suoraan myös Suomeen viennin kautta. Jos hän haluaa suojella yhdysvaltalaista tuotantoa ja vaikeuttaa vapaakauppaa, vienti vaikeutuu.

Raivokkaassa vaalikampanjassa ehdokkaiden tarkat kannat vapaakauppaan ovat kuitenkin jääneet pimentoon. Sekä Donald Trump että Hillary Clinton ovat esittäneet kriittisiä kommentteja aiheesta. Donald Trump on vaatinut jopa jo neuvoteltuja kauppasopimuksia uuteen käsittelyyn.

Suomalaisyritysten kauppa kärsii viennin esteistä

Jo nyt kaksi kolmesta suomalaisyrityksestä kärsii vientiin liittyvästä byrokratiasta ja suoranaisista viennin esteistä, kertoo tiistaina julkaistu elinkeinoelämän etujärjestöjen ja Team Finlandin kansainvälistymis- ja kaupanesteselvitys.

Tulit, tariffit, standardit ja syrjivät menettelyt kohdemaissa estävät viennin kasvua, ja samalla Suomen koko talouden kasvua.

Kaupanesteistä koituvat kustannukset haittaavat erityisesti kasvuyrityksiä, jotka etsivät uusia markkinoita.

"Trump ymmärtää kaupan päälle"

Myös Suomessa on herännyt huoli kasvavasta protektionismista. Yhdysvallat voisi esimerkiksi alkaa suosia kotimaisia biopolttoaineita ulkomaisten kustannuksella, jolloin paljon Yhdysvaltoihin vievä valtion öljy-yhtiö Neste kärsisi.

Ulkomaankauppaministeri Kai Mykkänen (kok.) myöntää, että riski on todellinen.

– Nesteen tyyppiselle yritykselle on riski, että biopolttoainemarkkina muuttuu protektionistisemmaksi Trumpin retoriikan myötä. En usko kuitenkaan valkoisen muuttumiseksi mustaksi yön yli. Yhdysvalloissa on vakauttavia elementtejä, ja uskoisin, että Trump ymmärtää lopulta kaupan päälle, Mykkänen sanoo.

Vaalien jälkeen jännätään virkamiesten valintaa

Suomen ulkomaankauppahallinnossa seurataan tarkalla silmällä, millaisia valintoja uusi presidentti suunnittelee hallintoonsa. Maassa vaihtuu satoja virkamiehiä, mukaan lukien korkein kauppaneuvottelija ja koko kauppaministeriön johto.

– Presidentti itse ei ota kovin moneen tulliin tai tuotestandardiin kantaa vaan ratkaisevaa on, keitä hän valitsee, Mykkänen sanoo.

Ministeri uskoo, että Yhdysvaltain ja EU:n väliset TTIP-vapaakauppaneuvottelut etenevät kyllä Trumpinkin tullessa valituksi.

Yhdysvallat suojautuu enemmän Aasialta kuin Euroopalta

– On mahdollista, että kummankin presidenttiehdokkaan kanssa päästään TTIP-sopimuksen kanssa eteenpäin. Enemmän Yhdysvalloissa on nostettu populistisesti esiin Aasian halpatuonnin uhkia kuin eurooppalaisia uhkia, Mykkänen huomauttaa.

Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Timo Vuori on samaa mieltä. Hän uskoo, että Trumpkin haluaisi lisätä kaupankäyntiä Euroopan kanssa ainakin pitkällä aikavälillä.

– Ei yhdessä yössä tapahdu mitään enkä usko, että Trumpkaan rupeaa laittamaan eurooppalaisille tuotteille mitään kaupan esteitä. Enemmän hän varmasti haastaa kehittyviä maita kuten Kiinaa ja sen terästeollisuutta. Sinne se paine tulee, ei eurooppalaisille toimijoille, Vuori sanoo.

Samalla Yhdysvallat tarvitsee kauppakumppania pelisääntöjen uudistamisessa. Näin sillä voi olla haluja tehdä yhteistyötä Euroopan kanssa ja määritellä TTIP-sopimuksen kautta kansainvälisen talouden pelisääntöjä.

– Sekä Trumpin että Clintonin kanssa pystytään kyllä elämään, Vuori sanoo.

Epävarmuus maan suunnasta on pahinta

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mielestä tärkeintä on, että vaalien myötä spekulaatiot loppuvat. Viime aikoina epävarmuutta ovat luoneet sekä Britannian Brexit-ero EU:sta että Yhdysvaltojen vaalit.

– Totta kai ilmapiiri huolestuttaa erityisesti vapaakauppaneuvottelujen osalta; että tulevatko vapaakaupan edut ja hyödyt voittajiksi. Pahinta yrityksille on aina epävarmuus, Häkämies sanoo.