Ennustiko Simpsonit tulevaisuuden? 16 vuotta sitten nähdyssä jaksossa Trump oli presidentti

Vuonna 2000 esitetyssä jaksossa Yhdysvaltain ensimmäiseksi naispresidentiksi noussut Lisa Simpson on perinyt Donald Trumpilta johdettavakseen talouskriisissä olevan maan.

USA:n presidentinvaali
Kuvakaappaus Varietyn nettisivusta.
Variety / Yle Uutisgrafiikka

Elokuussa animaatiosarja Simpsonit (The Simpsons) otti voimakkaasti kantaa Yhdysvaltain presidenttikisaan, kun sen piirroshahmot Marge ja Homer Simpson asettuivat demokraattien Hillary Clintonin (siirryt toiseen palveluun) tueksi.

Vuonna 2000 Simpsoneissa kuitenkin nähtiin jakso, jossa Yhdysvaltoja on johtanut tuttu nimi: Donald Trump.

Paluu tulevaisuuteen -elokuvaa mukailevassa jaksossa (siirryt toiseen palveluun)Bart to the Future Yhdysvaltojen ensimmäiseksi naispresidentiksi on noussut animaatioperheen aikuistunut tytär Lisa Simpson.

Jaksossa piirroshahmo istuu Valkoisessa talossa työpöytänsä takana ja toteaa, että presidentti Trump on jättänyt hänelle ikävän taloudellisen perinnön.

– Maa on vararikossa, kuinka se on mahdollista, Lisa Simpson kysyy.

Youtubesta löytyy jaksosta useita klippejä (siirryt toiseen palveluun). Jaksosta kertoo muun muassa jenkkilehti Rolling Stone (siirryt toiseen palveluun).

Vuodesta 1989 pyörinyttä animaatiosarjaa esitetään Yhdysvalloissa tv-kanava Foxilla.

Juttua korjattu 9.11.2016 kello 7.52: Simpsonit on pyörinyt vuodesta 1989, ei 1998 kuten aiemmin mainittiin.