Sipilä USA:n vaalituloksesta: "Gallupeilla taitaa olla enemmän viihdearvo nykyään"

Sipilän mielestä Yhdysvaltain presidentinvaalikampanja oli "likaisin kautta aikojen".

politiikka
Juha Sipilä
Juha SipiläMarkku Ojala / AOP

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) pitää yllättävänä Donald Trumpin nousua Yhdysvaltain presidentinvaalien voittajaksi.

– Tämä menee nyt vastoin gallupodotuksia, niin kuin meni brexitkin. Kyllä gallupeilla taitaa olla enemmän viihdearvo nykyään, Sipilä kommentoi Ylelle hieman ennen vaalituloksen lopullista ratkeamista.

Sipilä ei osaa arvioida, minkälaisen johtajan Yhdysvallat Trumpista saa.

– Tuossa vaalikampanjassa aika vähän puhuttiin politiikan sisällöistä. Varmasti sitten, kun virkakausi alkaa, ehkä jo vähän ennekin, saadaan enemmän linjapuheita politiikan linjoista ja asiasisällöistä, Sipilä pohtii.

Sipilän mielestä Yhdysvaltain presdentinvaalikampanja oli "likaisin kautta aikojen".

– Täyty vaan toivoa, että tämä tyyli ei rantaudu Suomeen.

Sipilän mukaan vaalitulos kertoo amerikkalaisten muutoksen kaipuusta sekä globalisaation aiheuttamasta epävarmuudesta.

Vaikutukset Euroopalle ja Suomelle tarkentuvat linjapuheissa

Sipilä arvelee, että vaalituloksen vaikutukset Euroopan turvallisuudelle ja Suomelle tarkentuvat ensimmäisten linjapuheiden yhteydessä.

– Mitä nämä lyhyet viestit, mitä kampanjan aikana tuli, sitten käytännössä tarkoittavat?

Sipilän mielestä erityisesti Nato-maat kaipaavat selkeää viestiä siitä, millä tasolla USA:n läsnäolo Euroopassa jatkuu.

– Nämä ovat sellaisia viestejä, joihin varmasti Nato-maat ja kumppanimaat odottavat täsmennyksiä.