Ilkka Kanerva: Suomen rakennettava omat suhteet Yhdysvaltoihin – "Emme voi jättää asioitten hoitoa EU:lle"

Washingtonissa Etyjin vaalitarkkailijana oleva Kanerva huomauttaa, että Yhdysvaltain uuden presidentin Donald Trumpin ulkopoliittisesta ajattelusta tiedetään toistaiseksi todella vähän.

politiikka
Ilkka Kanerva.
Ilkka Kanerva.Yle

Kansanedustaja ja eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) sanoo, että Suomen täytyy kyetä rakentamaan myös omat suhteensa Yhdysvaltoihin.

On ihan välttämätöntä, että Suomi kykenee nyt rakentamaan myös omat suhteensa transatlanttisessa suunnassa.

Ilkka Kanerva

– Me emme voi jättää asioitten hoitoa vaikkapa EU:n kontolle, Washingtonissa Etyjin vaalitarkkailijana oleva Kanerva sanoo Ylelle puhelimessa hieman sen jälkeen, kun Donald Trumpin nousu Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi on varmistunut.

Kanervan mielestä EU ei ole ulko- ja turvallisuuspoliittisesti sellaisessa kunnossa, että Suomen asiat tulisivat sitä kautta hoidetuksi.

– Se on meille tärkeä, ja me olemme joukkueessa mukana, mutta kyllä on ihan välttämätöntä, että Suomi kykenee nyt rakentamaan myös omat suhteensa transatlanttisessa suunnassa, lähinnä Yhdysvaltoihin, Kanerva jatkaa.

– Nyt on se vaihe, jolloin nämä sillat uuteen hallintoon on saatava aikaiseksi, kunhan se täällä ensin asettuu paikoilleen.

Kanervan mielestä EU:n pitäisi edesauttaa hyviä transatlanttisia suhteita.

– On meidän kulttuurimme ja koko olemassaolomme kannalta hyvin ratkaisevaa, että hyvä transatlanttinen asetelma kyetään ylläpitämään.

Vaikuttaako Trumpin valinta Suomen Nato-jäsenyyteen?

Kanervan mielestä Trumpin valinnasta ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä.

Ei kannata viiden tuuman nauloilla lähteä lyömään kantoja lukkoon tässä vaiheessa

Ilkka Kanerva

– Suomen Nato-jäsenyyden hakeminen tai hakematta jättäminen ei ole henkilöistä kiinni oleva asia.

Kanervan mukaan Nato-jäsenyys on pikemminkin yleisestä turvallisuustilanteen kehittymisestä riippuvainen asiakokonaisuus.

– Se ei todellakaan ole kiinni siitä, kuka on vallassa Venäjällä tai Yhdysvalloissa tai jossakin muualla.

Trumpin ulkopoliittisesta ajattelusta tiedetään vähän

Kanerva huomauttaa, että Trumpin ulkopoliittisesta ajattelusta tiedetään toistaiseksi todella vähän.

– Näin ollen ei kannata viiden tuuman nauloilla lähteä lyömään kantoja lukkoon tässä vaiheessa.

Kanervan mukaan Yhdysvaltain tulevaa ulkopolitiikkaa on vielä vaikea arvioida myös, koska presidentin vaihtuminen tarkoittaa Yhdysvalloissa myös noin 4 000 keskeisen virkailijan vaihtumista hallinnossa.

– Ne neljä tuhatta keskeisintä virkailijaa ovat juuri niitä, joiden valinnan myötä muotoutuu Yhdysvaltain uusi politiikka, myöskin uusi ulko- ja turvallisuuspolitiikka.

Yhdysvalloissa Etyjin vaalitarkkailijana oleva Kanerva kertoo saavansa vasta huomenna aamupäivällä paikallista aikaa eli illansuussa Suomen aikaa raportteja siitä, miten vaalit ovat sujuneet.