Kehitysvammaisten seksuaalisuus ei enää ole tabu – nettiopas antaa sanat vaietuille asioille

Mitä ovat itsetyydytys tai porno? Mitä ihastuminen ja rakastuminen tarkoittavat? Kehitysvammaisille suunnattu nettisivusto antaa selkokielisen vastauksen.

seksuaaliterveys
Kuvakaappaus "Seksuaalisuudesta selkokielellä" -sivustolta.
Oppaan tekijöillä on selkeä viesti. Kehitysvammaisellakin on oikeus seksuaalisuuteen ja oikeus tietoon. Kuvakaappaus seteke.fi-sivustolta

Kehitysvammaisten seksuaalisuus on pitkään ollut tabu, josta ei oikein ole osattu eikä haluttu puhua. Uusi nettiopas helpottaa puheeksi ottamista ja antaa sanat vaietuille asioille.

– Kaikilla on oikeus tietää seksuaalisuuteen liittyvät asiat, jotta he voivat päättää omasta elämästään ja myös omista rajoistaan, sanoo seksuaaliterapeutti Maija Sarajärvi, toinen oppaan tekijöistä.

Sarajärvi on kollegansa, seksuaalineuvoja Jenni Laulaisen kanssa juuri viimeistellyt nettisivuston (siirryt toiseen palveluun), jossa seksuaalisuudesta puhutaan ymmärrettävästi, selkokielellä. Tällaista työkalua on kaivattu esimerkiksi kehitysvammaisten palveluyksiköissä.

– Kehitysvammainen on vanhemmilleen ja myös hoitajilleen usein pysyvästi lapsi, häneen suhtaudutaan kuin lapseen. Kuitenkin kehitysvammaisellakin on oikeus seksuaalisuuteen ja oikeus tietoon, Maija Sarajärvi sanoo.

"Seksuaalisuudesta selkokielellä" -sivusto on osa tamperelaisen Rongankotikeskuksen projektia, joka edistää kehitysvammaisten seksuaaliterveyttä.

Lyhyt teksti ja selkeät kuvat

Sivuston aihekirjo on laaja: se sisältää tietoa intiimihygieniasta parisuhteeseen ja ehkäisyyn tai itsetyydytyksestä pornoon ja seksuaaliseen ahdisteluun.

– Toivomme että se tavoittaa kehitysvammaiset, heidän omaisensa ja kehitysvammaisten kanssa työskentelevät. Sivusto antaa sanat, ja sen jälkeen asioista onkin helpompi puhua, Laulainen sanoo.

Sivustolle on koottu tietoa erityisesti niistä kysymyksistä, jotka useimmin tulevat esille kehitysvammaisille annettavan seksuaalineuvonnan yhteydessä.

Kuvakaappaus "Seksuaalisuudesta selkokielellä" -oppaasta.
Asioita ei voi tietää, ellei joku niitä opeta. Ensin pestään kasvot, viimeksi peppu ja lopuksi vielä kädet, muistuttaa kuva peseytymisjärjestyksestä.Kuvakaappaus seteke.fi-sivustolta

Tiedolle on iso tarve

Kehitysvammaisten tukiliiton koordinaattori Pia Björkman iloitsee siitä, että seksuaalisuuteen liittyvää oikeaa, selkeää ja saavutettavaa tietoa on viime vuosina tullut tarjolle.

– Seksuaalisuuden ja varsinkin sukupuolisuuden monimuotoisuutta voisin pitää vielä tabuna. Transsukupuolisten tai sukupuolisuuttaan pohtivien kehitysvammaisten ihmisten tukeminen ja hyvinvointi on teema, jota on syytä nostaa entistä enemmän esille arjessa.

Tulevana tiistaina julkaistaan (siirryt toiseen palveluun) Kynnys ry:n ja Sexpo-säätiön yhdessä tekemä "Avusta ja ohjaa seksissä turvallisesti" -opas. Siinä käsitellään seksissä avustamisen käytäntöjä, menetelmiä ja etiikkaa.

– Tälle tiedolle on myös tarve, Björkman sanoo.

Kuvakaappaus "Seksuaalisuudesta selkokielellä" -oppaasta.
"Seksuaalisuudesta selkokielellä" -oppaassa kerrotaan ja näytetään, miten esimerkiksi kondomia käytetään. Nettisivusto löytyy osoitteesta www.seteke.fi.Kuvakaappaus seteke.fi-sivustolta

Selkokielestä hyötyvät kaikki

Seksuaalisuudesta selkokielellä -sivusto on ehtinyt saada jo kiitosta kehitysvammaisilta ja kehitysvamma-alalta laajemmin. Myös esimerkiksi maahanmuuttajien kanssa työskentelevät ja pienten lasten vanhemmat ovat kertoneet sivuston hyödyllisyydestä. Selkeästä kielestä hyötyvät kaikki.

– Ei seksuaalikasvatus ja -neuvonta kehitysvammaisille ole erilaista kuin meille muillekaan. Välineet ja keinot vaan ovat erilaisia: lyhyttä tekstiä ja selviä kuvia, Laulainen sanoo.

"Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille" -projektin (siirryt toiseen palveluun) takana on Tampereen Kaupunkilähetys ry:n Rongankotikeskus. Viisivuotinen projekti päättyy vuoden vaihteessa ja sitä on rahoittanut Raha-automaattiyhdistys.