Varoitus viranomaiselta: Veronpalautuksiin liittyvillä huijausviesteillä kalastellaan luottokorttitietoja

Verohallinto varoittaa veronpalautuksiin liittyvistä huijausviesteistä. Huijaus on toistunut Verohallinnon mukaan säännöllisesti.

huijaus
Verotoimiston logo
Ismo Pekkarinen / AOP

Osalle Verohallinnon asiakkaista on lähetetty tänään torstaina sähköpostihuijausviesti, jossa yritetään kalastella asiakkaiden luottokortti- ja tilitietoja valheellisella veronpalautusilmoituksella.

Verohallinnon viestintäsuunnittelija Inka Leisma kertoo, että samanlaisia huijausviestejä näkyy säännöllisin väliajoin.

– Yleensä aina ennen veronpalautusaikaa näemme tällaisia. Jos ei nyt vuosittain, niin ainakin joka toinen vuosi, Leisma sanoo.

Verohallinto muistuttaa, että virasto ei koskaan pyydä tilinumeroita tai luottokorttien numeroita sähköpostilla tai tekstiviestillä. Saatu viesti kannattaa tuhota avaamatta sitä.

Jos luottokorttitiedot ovat päätyneet huijaussivustolle, tulee kortti kuolettaa välittömästi.

Verohallinto kertoo tutkivansa asiaa ja ryhtyvänsä tarvittaessa oikeudellisiin toimiin.