Kyyjärvi tempaisee: kaikki asukkaat kutsutaan Linnan juhliin

Kyyjärvi tempaisee satavuotiaan Suomen kunniaksi järjestämällä Linnan juhlat, joihin kutsutaan kaikki kunnan asukkaat vauvasta vaariin. Valtioneuvoston kanslia ilmoitti, että Kyyjärven kunnan ja Kaunis Kyyjärvi ry:n ehdotus "Kaiken kansan Linnan juhlista" on hyväksytty Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden 2017 ohjelmaan.

Suomen itsenäisyyspäivä
Nelikerroksista Mikojanin Linnaa rakennettiin yli 10 vuotta.
Nelikerroksista Mikojanin Linnaa rakennettiin yli 10 vuotta.Mikojanin Linna

Kyyjärven ohjelmaehdotus lähtee siitä, että Kyyjärven kunta olisi juhlavuonna ainoa kunta Suomessa, jossa jokainen kuntalainen saisi henkilökohtaisen, kirjallisen kutsun Linnan juhliin. Juhlat on tarkoitus järjestää erikoislaatuisessa Mikojanin linnassa Kyyjärvellä itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 2017.

Valtioneuvoston kanslian mukaan kyyjärveläisten suunnitelma täyttää Suomi 100 -hankehallituksen asettamat perusedellytykset Suomi 100 -ohjelmalle. Valtioneuvoston päätös oikeuttaa tapahtumaa käyttämään Suomi 100-vuotta tunnuksia.

Muuttamalla Kyyjärvelle pääsee vihdoinkin Linnanjuhliin.

Eero Ylitalo

Kanslian myönteinen päätös antaa Linnan juhlille mahdollisuuden hakea juhlavuoden rahoitusta maakuntaliitosta. Kunnanjohtaja Eero Ylitalo vahvistaa, että vasta myönteinen rahoituspäätös varmistaa lopullisesti juhlien järjestämisen. Haku päättyy marraskuun lopulla ja päätös saataneen alkuvuodesta.

Kunnan väkiluku kasvussa

Syyskuun lopun väestönlaskennan mukaan Kyyjärvellä on 1 384 asukasta. Eero Ylitalon mukaan kunnan väkimäärä on nousussa.

– Syyskuussa väkeä oli toistakymmentä enemmän kuin vuodenvaihteessa ja kaikki valtaväestöä. Turvapaikanhakijoita on tällä hetkellä noin 45, summaa Ylitalo.

Kunnanjohtaja toivoo, että kutsukortteja voitaisiin postittaa yli 1400 kappaletta. Se edellyttää positiivisen väestökehityksen jatkumista.

– Kyllähän se on esimerkiksi vastasyntyneelle vauvalle hieno muisto, kun hän on syntymävuonna saanut kutsun Linnan juhliin juhlistamaan 100-vuotiasta isänmaata. Uskon, että muuttovirtaa suuntautuu tänne, kun tieto leviää, että muuttamalla Kyyjärvelle pääsee vihdoinkin Linnan juhliin, sanoo Eero Ylitalo.

Mikojanin Linna Kyyjärven keskustan kupeessa on mystisessä maineessa. Sen on rakennuttanut ristiriitainen taiteilijapersoona Boris Mikojan, oikealta nimeltään Pentti Ikonen. Nelikerroksinen ja 700 neliöinen linna on nyt Kari ja Tuija Ylisaaren omistuksessa. Ylisaaret ostivat linnan kesäasunnokseen 2007 ja ovatkin linnan pitkäaikaisemmit omistajat. Ylisaaret vuokraavat linnaa nykyisin monenlaisiin juhlliin ja tapahtumiin.

Linnan suurin yhtenäinen tila on kaksikerroksinen pääsali.
Linnan suurin yhtenäinen tila on kaksikerroksinen pääsali.Mikojanin Linna

Autotallista tulikin iso linna

Linnanherra Kari Ylisaari kertoo, että linnaa rakennettiin 1980 luvulta alkaen yli kymmenen vuotta ja pääosin ilman asiallisia lupia. Vuosina 1938-2000 elänyt Mikojan rakensi tontille ensin pienen talon.

– Kun hän ryhtyi rakentamaan kivistä autotallia, niin kiveä tulikin niin paljon, että Mikojan rakensi linnan. Kuparikattokin siihen tilattiin, mutta sen toimittaja kärräsi pihaan tuodut kattotarpeet pois, kun hänelle selvisi, että tilaajalla ei ole tapana maksella laskuja, kertoo linnanherra Kari Ylisaari.

Haju oli niin karmea, että meinasin jo luopua linnasta.

Kari Ylisaari

Boris Mikojanista ei juurikaan ole kuvia nähtävillä. Linnan rakennusmiehenä ollut Tapio Vanhanen oivalsi tallentaa VHS-kameralla Borista linnassaan sen valmistumisvuonna 1988. Videolla Tapio kertoo menettäneensä linnaa rakentaessa seitsemän viinapulloa. Vanhasen poika Marko julkaisi koosteen Mikojan-videosta (siirryt toiseen palveluun) Youtubessa elokuussa 2016.

Siivotessaan ostamaansa linnaa 2007 Ylisaari järkyttyi, kun sen keittiöön oli jäänyt suuri lihaerä mädäntymään.

– Haju oli niin karmea, että meinasin jo luopua linnasta. Nyt lemu on haihtunut, mutta vieläkään en ole nukkunut linnassa, nauraa Ylisaari, joka majoittuukin Kyyjärvi-reissuillaan linnan vieressä majoitusrakennuksessa.

Linnan pubi on hyvin motoristihenkinen.
Linnan pubi on hyvin motoristihenkinen.Mikojanin Linna

Kaikki eivät mahdu kerralla juhlimaan

Mikojanin linnasta löytyy iso kaksikerroksinen sali, pubi ja runsaasti tilaa alakerrasta. Talo on puulämmitteinen. Pubi lämpenee ilmalämpöpumpulla.

Kari Ylisaari laskee, että kerralla 1 400 kyyjärveläistä ei saada mahtumaan Linnan juhliin. Juhlat voisi porrastaa niin, että lapset, päiväkotilaiset ja koululaiset juhlisivat jo edeltävänä päivänä tiistaina 5. joulukuuta. Itsenäisyyspäivänä voisi olla ikäihmisten päiväjuhla ensin ja päälle päätteeksi iltajuhla.

– Juhlailtana kalusteet salista pois ja tilalle pitkät pöydät. Isolta screeniltä voisi sitten katsoa juhlinnan lomassa varsinaisia Linnan juhlia Helsingistä. Juhlankulku täytyy tosin suunnitella yhdessä kunnan kanssa, toppuuttelee Ylisaari.

Vertailun vuoksi: Presidentin Linnan pinta-ala on noin 3 000 neliöä ja itsenäisyyspäivän juhliin kutsutaan noin 1800 vierasta.

Linnan sisääntuloportti.
Linnan sisääntuloportti.Mikojanin Linna