Lelukaupat kamppailevat markettien lelumyynnin puristuksessa

Suomessa toimii enää alle kymmenen itsenäistä lelukauppaa. Ne toimivat markettien, nettikauppojen ja ulkomaisten ketjumyymälöiden puristuksessa. Kova kilpailu on pakottanut myös ison ketjun tarkastelemaan myymälöitään.

vähittäiskauppa
Mika Saari leluhyllyllä
Mika Saari asettelee lelupaketteja hyllyyn hämeenlinnalaisessa lelukaupassa.Timo Leponiemi / Yle

Hämeenlinnassa toimiva Lelushoppi on myynyt leluja jo 54 vuotta. Viime vuodet ovat olleet taloudellisesti aiempaa vaikeampia, myöntää lelukauppias Mika Saari Lelushopista.

– Se näkyy siinä, että valikoimaa joutuu miettimään, että laskuja ei tulisi niin paljon. Liikevaihto on laskenut näinä tiukkoina aikoina.

– Viime vuonna jouduimme ensimmäistä kertaa lomautuksiin koko pitkän historiamme aikana, ja tällä hetkellä meillä on minimimiehitys.

Laajat valikoimat ja hyvä palvelu

Suomessa leluista 90 prosenttia myydään päivittäistavarakaupoissa, joiden valikoima kattaa tutuimmat menekkituotteet Legoista Barbeihin. Varsinaisten lelukauppojen onkin hyödynnettävä omat valttinsa, huomauttaa Mika Saari.

– Isot liikkeet, joihin ihmismassat menevät, ovat kovia kilpailijoita. Meidän täytyy erikoistua tarjoamalla laajempia valikoimia ja tietysti meillä on enemmän tietoa, koska tämä on meidän leipälaji.

– Me olemme aina pakanneet lahjat paketteihin, se kuuluu palveluun.

Heidi Koskela kantaa leluostoksiaan
Heidi Koskelalle on tärkeää, että kauppaa pääsee tekemään kasvotusten.Timo Leponiemi / Yle

Hämeenlinnalainen Heidi Koskela vierailee Lelushopissa silloin tällöin. Nyt hän oli ostamassa pojalleen syntymäpäivälahjaksi paloautoa ja kauko-ohjattavaa jeeppiä.

– Arvostan paikallista yritystä ja hyvää palvelua.

Koskela kiertää eri tarjoajien leluvalikoimia, mutta ei koe, että hintaero olisi järin suuri pienen ja ison myymälän välillä.

– Hintoja tulee jonkin verran vertailtua, mutta ei niissä ole suuria eroja. Se on tosi tärkeä asia, että tässä pääsee tekemään kauppaa kasvotusten.

Pienessä lelukaupassa asiakasta palvellaan, ja siihen Heidi Koskela onkin erityisen tyytyväinen.

– Kun kysyn jotain, saan siihen heti vastauksen. On se hyvä, että tällaisia yrityksiä on.

Ketjutkin tiukoilla

Mutta ei ole helppoa enää edes isoilla ketjuillakaan. Tanskalaislähtöiseen ketjuun kuuluva BR-Lelut on sulkemassa joulusesongin jälkeen Riihimäen myymälänsä. Viime vuoden puolella iso lelutukku löi lapun luukulle.

Silti lelujen tarve ei Suomesta lopu, vakuuttaa Suomen Leluyhdistyksen puheenjohtaja Riia Sandström.

– Vaikka maailma on muuttunut, me kasvamme aikuisiksi ihan samaan malliin kuin ennenkin. Leikkiminen kuuluu lapsen kehitysprosessiin. Sen takia leluja tarvitaan nyt ja tulevina aikoina.

– Lelukauppojen menestys on kauppiaista itsestään kiinni ja siitä tahtotilasta, miten halutaan vastata asiakkaan kysyntään. Sama pätee kaikkiin kauppoihin, huomauttaa Sandström.

– Tottahan toki maailma on pienentynyt ja kilpailu kovempaa, mutta silloin pitää löytää omaa erikoisuudet. Halvemmat hinnat eivät riitä kilpailuvaltiksi. Menestyminen on kiinni asenteesta.

Nettimyynti tukee kivijalkakauppaa

Lelushopissa ei ole jääty sivusta seuraamaan kaupan myllerrystä, vaan nettimyynti on otettu yhdeksi kaupankäyntivälineeksi.

– Tänä päivänä nettikauppa on jo ihan pakollinen kivijalkakaupan rinnalla. Suurempi osa myynnistä tapahtuu silti vielä kivijalkakaupassa.

– Se on toki huomattava, että yhden ostoksen osalta nettikauppa on paljon raskaampi kuin se, että asiakas tulee kauppaan ja ostaa suoraan hyllystä. Joka tavalla yritämme kuitenkin lisätä myyntiä.

Lelukauppiaan kulta-aika 1980-luvulla

Mika Saari muistelee, että lelumyynnin kulta-aika alkoi 1980-luvulla. Silloin leluja alettiin ostaa muutenkin kuin vain syntymäpäiviksi ja joululahjoiksi. Myös 1990-luvun lama-ajan jälkeen oli paremmat ajat.

– Nyt ajat ovat taas sellaiset, että tässä ollaan selkä seinää vasten. Jotain ihmisen on kuitenkin tehtävä ja tämä työ on sopinut ainakin tähän asti minulle.