1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Turkki

Reuters: Turkin ilmavoimissa on pilottipula puhdistusten jälkeen

Turkki erotti satoja lentäjiä heinäkuun vallankaappausyrityksen jälkeen. Entisiä lentäjiä ei kuitenkaan innosta palata ilmavoimien riveihin.

Turkin ilmavoimien kone Hatayn lentokentällä. Kuva: EPA

Turkin ilmavoimat ei ole saanut houkuteltua uusia lentäjiä palvelukseensa sen jälkeen, kun se pidätti tai erotti yli 350 lentäjää heinäkuun epäonnistuneen vallankaappauksen jälkeen.

Ilmavoimat lähetti syyskuussa sadoille entisille lentäjille vetoomuksen palata sen riveihin. Vain aniharva on vastannut kutsuun, upseerit ja entisten lentäjät kertovat uutistoimisto Reutersille. Turkin viranomaiset eivät virallisesti kommentoineet asiaa Reutersille.

Turkin median mukaan taistelulentäjien määrä on jo pudonnut liian alhaiseksi lentokoneiden määrään nähden. Turkin ilmavoimat on pommittanut terrorijärjestö Isisin ja kurdijärjestö PKK:n kohteita jo yli vuoden ajan.

Turkin hallituslähteet kiistävät, että puhdistukset olisivat vaikuttaneet asevoimien iskukykyyn. Reutersin haastattelema sotilasliitto Naton virkamies kertoi olevansa huolissaan Turkin ilmavoimien tilanteesta, mutta ei ollut havainnut sen vaikuttaneen Turkin toimintaan Natossa.

Katkeruus vaivaa lentäjiä

Kuudesta Reutersille puhuneesta entisestä lentäjästä vain yksi sanoi aikovansa palata palvelukseen. Yhtenä syynä on raha: lentoyhtiöiden palveluksessa tienaa paljon paremmin kuin ilmavoimissa.

Monet ovat myös katkeria, sillä he uskovat tulleensa aikanaan erotetuiksi ilmavoimista poliittisten syiden takia. Heidän mukaansa ilmavoimista erotettiin ihmisiä, jotka eivät kannattaneet uskonoppinut Fethullah Gülenin liikettä.

Entiset lentäjät kertoivat Reutersille, että ilmavoimien lääkärit diagnosoivat useita lentäjiä sairaiksi, jos he eivät kannattaneet Gülenin liikettä.

– Voin luetella kymmeniä erotettuja. Tuntuu, että eräät ihmiset hankkiutuivat eroon toisista, jotka ajattelivat eri tavalla. Mutta emme koskaan voineet olla varmoja, joten emme pitäneet puoliamme, nimettömänä pysytellyt entinen lentäjä sanoi.

Gülenin liike sai vahvan aseman ilmavoimissa

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on syyttänyt Gülenin liikettä vallankaappausyrityksestä ja soluttautumisesta maan asevoimiin. Erdoğanin arvostelijat kuitenkin sanovat, että presidentti itse suosi vuosien ajan Gülenin kannattajien etenemistä armeijassa.

Gülen ja Erdoğan olivat läheisiä liittolaisia vuoteen 2012 saakka, ja heille oli tärkeää saada asevoimat hallintaansa. Armeija on Turkin historiassa tehnyt useita vallankaappauksia siviilihallitusten kaatamiseksi. Gülenin kannattajat saivat vahvan aseman etenkin ilmavoimissa.

Monilla ilmavoimien lentäjillä olikin keskeinen rooli vallankaappausyrityksessä. Sotilaskoneet ja helikopterit pommittivat parlamenttia Ankarassa ja tulittivat mielenosoittajia Istanbulissa. Presidentti Erdoganin lentokone oltiin ampua alas.

Vallankaappausyrityksen jälkeen Turkki pidätti paitsi lentäjiä, myös ilmavoimien entisen komentajan. Samoin useita korkeita upseereja pidätettiin Incirlikin lentotukikohdassa. Akıncın lentotukikohtaa Ankaran lähellä pidetään yhtenä vallankaappaajien hermokeskuksista.

Lähde: Reuters.