Uupunut joutsen vaappui pitkin Tornion katua – palomiehet pelastivat

Katua pitkin tepastellut joutsen napattiin haavilla sammutusauton kyytiin Torniossa. Joutsen oli ehtinyt kävellä jo pidemmän matkaa ja ilmeisesti se ei päässyt lentoon.

Eläinpelastus
Joutsen Tornion paloasemalla
Joutsen on väliaikaikaisesti Tornion paloasemalla, josta se viedään Ranuan eläintarhaan.Jari Oja

Torniosta tuli perjantaina puoliltapäivin ilmoitus kadulla kävelevästä joutsenesta. Lintu käveli pitkin Thurevikinkatua eikä se lähtenyt lentoon. Lintu oli ilmeisesti väsynyt. Joutsen oli ehtinyt kävellä jo jonkun matkaa kun Lapin pelastuslaitoksen Tornion yksikkö löysi sen omakotitalon pihalta makoilemasta pää ylhäällä.

– Otimme kaverin kanssa sen haaviin ja nostimme sammutusauton perään, kertoo päivystävä paloesimies Jari Oja.

Joutsen vietiin Tornion paloasemalle, josta se jatkaa matkaansa Ranuan eläinpuistoon.

– Siipiä se levittelee ja nousee jaloilleen. Oisko se ajatellut, että vähän levähtää mutta Ranualla selviää, onko sen siivet kunnossa, Oja pohtii.

Joutsen ei aluksi juuri reagoinut ihmisiin. Ruoaksi linnulle keitettiin kaurapuuroa ja annettin vettä juotavaksi. Ojan mukaan lintu ei ole ainakaan vielä koskenut puuroon.

– Rauhallinen se on. Aluksi ei reagoinut oikein mitenkään, mutta äsken kun kävin katsomassa, niin kyllä se alkoi jo vähän suhisemaan, kun kuuli, että lähestyn.

Oja sanoo, että hän on uransa aikana ottanut joutsenen kiinni vain kerran aikaisemmin.

– Olin silloin Kemissä. Takajärveltä joutsenpariskunta oli siirtymässä merelle. Saimme toisen joutsenen kiinni ja kuljetimme merelle, muuten he olisivat joutuneet moottoritielle. Toinen karkasi.

Klo 15:25 Tarkennettu, että Takajärveltä kiinni saatiin vain toinen joutsen