"Leonard Cohenin kappaleissa oli itseironiaa ja syvällisyyttä" – 26 kappaleen suomennos säväytti tekijääkin

Leonard Cohenin kappaleita kääntänyt Ari-Pekka Sarjanto sanoo, että sanoituksissa on yhtä aikaa kauneutta ja ristiriitaa, kuten koko Cohenin elämässäkin.

Leonard Cohen
Leonard Cohen 2012
AOP

Vuonna 2007 tuli Hämeenlinnan kaupunginteatterissa ensi-iltaan Tänä iltana kaikki on hyvin -niminen esitys, joka pohjautui Leonard Cohenin lauluihin. Esitystä kehuttiin ja siitä pidettiin paljon. Se kiersi myös muilla näyttämöillä erilaisina versioina.

Kaiken pohjana oli hämeenlinnalaisen Ari-Pekka Sarjannon urakka. Hän suomensi 26 Cohenin kappaletta. Hän sanoo, että työ osoittautui oli suureksi ja aikaa vieväksi.

A. P. Sarjanto
A.P. Sarjanto paneutui Cohenin teksteihin syvällisesti. Niistä paljastui kritiikkiä yhteiskuntaa ja miehisyyttä kohtaan.Miki Wallenius / Yle

– Kuuntelin kaikki Cohenin levyt läpi monta kertaa. Ohjaaja valitsi lopulta laulut, joita lopulta oli 26 kappaletta. Urakka oli suuri ja vei paljon aikaa, Sarjanto kuvailee.

Sarjanto sanoo, että hänellä oli ensin mielikuva Cohenista hyvin pukeutuvana, mutta itseään surkuttelevana naistenmiehenä. Se osoittautui kuitenki vääräksi.

– Hänen syvällisyytensä, hengellisyytensä ja itseironiansa tuli projektin myötä esiin.

Itseironinen huumori

Sarjanto sanoo, että teksteissä on valtavasti kauneutta ja ristiriitaa, kuten oli myös koko Cohenin elämässä. Se pilkkaa armottomasti miehistä maailmaa ja samalla käsittelee terävästi yhteiskunnallisia asioita.

– Hänen ollessaan monella tavalla suosionsa huipulla The Future -levyn jälkeen, hän tietoisesti irtautui monella tavalla tästä maailmasta lähtemällä moneksi vuodeksi luostariin mietiskelemään.

Hämeenlinnan kaupunginteatterissa nähdylle esitykselle ei luultavasti ole tulossa lisää näytöksiä nyt, kun Leonard Cohen on kuollut.

– Siellä oli ihmisiä, jotka olivat käyneet katsomassa esityksen viisikin kertaa. Valitettavasti teatterimaailmassa kiinnityksiä tehdään moneksi vuodeksi eteenpäin, eikä uusintoja niin vaan polkaista pystyyn, sanoo Sarjanto.

Artisti Leonard Cohen.
Musiikkitoimittajat Jake Nyman ja Seppo Pietikäinen muistavat Cohenia erityisesti lyyrikkona. Musiikin lisäksi hän julkaisi 12 runokokoelmaa ja 2 romaania.