Helsingin Keskuspuistossa puroon päätyneen öljyn alkuperä tiedossa, vuoto saatu hallintaan

Keskuspuistossa kulkevan puron pinnalle voi kuitenkin vielä kerääntyä ohutta kalvoa. Vuotolähde on pelastuslaitoksen mukaan hallinnassa.

öljyvahingot
Öljyntorjuntaa Helsingin keskuspuistossa 13. marraskuuta 2016.
Öljyntorjuntaa Helsingin keskuspuistossa 13. marraskuuta 2016. Helsingin pelastuslaitos

Helsingissä aiemmin viikolla ilmi tulleen öljyvahingon torjunta Keskuspuistossa jatkuu. Öljy on valtaosin saatu jo kerättyä talteen.

Keskuspuistossa virtaavalla purolla on suoritettu öljyntorjuntaa jo useiden päivien ajan.

Helsingin pelastuslaitos kertoi sunnuntaina Twitterissä, että varsinainen vuotoalue on hoidettu ja "vuotolähde [on] pelastuslaitoksen hallussa". Puroon voi kuitenkin vielä kerääntyä ohutta kalvoa veden pinnalle etenkin öljyntorjuntapuomien luokse, ja pelastuslaitos vaihtaakin puomeja vielä sunnuntain aikana. Lisäksi öljyä imeytetään talteen arviolta muutamia litroja.

Pelastuslaitoksen mukaan öljyä on Maunulanpuistossa imeytetty Rajamäentien ja Maunulan uurnalehdon välisellä alueella.

Poliisin tutkinta asiasta on käynnissä. Yle ei tavoittanut sunnuntaina tutkinnanjohtajaa kommentoimaan sitä, mihin öljyvuoto on paikallistettu.

Eilen pelastuslaitos poisti imuautolla öljyä puomituksesta. Pelastuslaitos myös jatkaa tilanteen seuraamista.

Öljynkeräysalue Helsingin keskuspuistossa.
Klikkaa kuvaa suuremmaksi. Yle Uutisgrafiikka