Koe uusi yle.fi

Hani-koira haistaa pienetkin muutokset emäntänsä terveydessä: "Se on pahempi natsi kuin diabeteshoitajani"

Koulutettu hypokoira havaitsee ihmisen verensokerin vaihtelut ja ilmoittaa niistä ajoissa.

terveys
Hypokoira Hani ja omistajansa Salla Halinen
Hani saa omistajaltaan Salla Haliselta makupalan palkintona onnistuneesta käytöksestä.Minna Heikura / Yle

Sairaanhoidon lehtori Salla Halinen kävelee työpaikkansa käytävällä koiransa Hanin kanssa.

Halinen on myös diabeetikko, joka kutsuu rakasta koiraansa myös karvaiseksi apuvälineeksi.

– Hani on hypokoira eli se on koulutettu havaitsemaan ja ilmaisemaan sovittu verensokeriraja. Pystyn sitten reagoimaan, ettei tule ikäviä matalia verensokereita.

Hypokoirat pystyvät hajuaistinsa avulla erottamaan verensokerin vaihtelut ihon tuoksun ja hengityksen perusteella.

Mustavalkoinen stabijhoun-rotuinen Hani makaa rauhassa lattialla, kun hänen emäntänsä kertoo hypokoirahankintansa taustaa.

– Hypoglykemia eli liian alhaiset verensokerit ovat aivan hirveitä. Tulee kylmä ja täysin huono olo. Toimintakyky laskee, miettii Halinen ja muistelee yhtä metsäretkeä, jossa tuttu paikka muuttui yhtäkkiä vieraaksi ja matka autolle tuntui raskaalta.

Hani tuli Halisen perheeseen vajaat kaksi vuotta sitten.

Vaikka olen terveydenhuoltoalan ihminen, niin hoidan ehkä vähän hunsvotisti diabetestani.

Salla Halinen

– Vaikka olen terveydenhuoltoalan ihminen, niin hoidan ehkä vähän hunsvotisti diabetestani. Haluaisin elää niin, ettei tarvitsisi miettiä sitä sairautta ihan niin hirveästi ja saisi anteeksi joskus sen virheen, etten aina muistakaan syödä.

Koulutus vaatii kärsivällisyyttä

Hypokoiran koulutus kestää noin puolitoista vuotta.

– Ei täydy olla koiraihminen, mutta pitää olla aikaa. Minulla meni tunti tai puolitoista joka ilta. Se oli myös minun harrastukseni. Välillä tuntui, ettei jaksaisi, mutta lopputulosta miettimällä jaksoi taas, sanoo Salla Halinen.

Suomessa on tällä hetkellä 28 valmiiksi koulutettua hypokoiraa. Lisäksi noin 50 koiraa on parhaillaan koulutuksessa.

Moni osallistuu oman koiransa kanssa koulutukseen, sillä valmiiksi koulutetun koiran hinta voi olla 15 000 euroa.

– Koulutus on monivaiheinen. Haastavinta on löytää ihmisyksilön ja koirayksilön välinen yhteensopivuus, sanoo koirankouluttaja Elisa Forsman Hypokoira ry:stä.

Ensimmäiset koulutukset Suomessa järjestettiin vuonna 2009. Forsmanin mukaan yli puolet koulutetuista koirista toimii lapsidiabeetikon tukena.

Koira ei jätä ongelmaa ratkaisematta

Salla Halinen luottaa hypokoiraansa huolestuttavien verensokereiden havaitsijana.

– Hani tulee luokseni, alkaa pyöriä ja haistaa. Sitten tökkii kuonollaan polveani. Jos en reagoi, niin raapii kovasti. Jos siihenkään en reagoi, niin alkaa haukkua. Koira osaa mennä tekemään samat myös miehelleni tai lapsilleni, jos minä en näihin mitenkään vastaa.

Koira on koulutettu niin, että se osaa ratkaista ongelmatilanteen tavalla tai toisella.

– Hani osaa tuoda myös verensokerimittarin ja pillimehun. Luksuspalvelua, kertoo Halinen.

Koira tuo arkeen helpotusta, mutta myös jämäkkyyttä.

– Sen hoitotasapaino on myös tiukka. Hani on pahempi natsi kuin minun diabeteshoitajani, naurahtaa Halinen.

Näyttelykoira nauttii lentävien otusten tarkkailusta

Hypokoira Hani ei hätkähdä haastattelutilannetta, eikä sitäkään, että paikallisen ammattioppilaitoksen potilashuoneen sängyissä makaa potilasnukkeja.

Osa koiran koulutusta on, että se osaa hoitaa tehtävänsä erilaisissa tilanteissa.

Hypokoira hani kotkassa
Hypokoira Hani ottaa rennosti haastattelutilanteen.Minna Heikura / Yle

– Työpaikalla Hani on mukana, mutta ei joka päivä. Pelisäännöt on neuvoteltu työnantajan kanssa selviksi.

Koira viihtyy myös esimerkiksi perheen harrastuksissa kuten koripallomatseissa.

Jäähalleissa Hani ei pidä kovaäänisestä musiikista.

Salla Halinen

– Jäähalleissa Hani ei pidä kovaäänisestä musiikista. Laitamme sille korvatulpat, ettei ala ulvoa.

Perheen tytär käy Hanin kanssa myös koiranäyttelyissä. Tuore titteli Baltian voittaja napsahti hiljattain ja koiralla on mahdollisuus päästä jatkossa myös kansainväliseksi näyttelyvalioksi.

– Se ottaa vähän virkamiesmäisellä asenteella näyttelyhommat, virnistää Halinen.

Halisen perheessä on Hanin lisäksi kolme muutakin koiraa.

– Hani saa kyllä liikettä aikaan ja hälyttää kaikki pihalle olemattoman kummituksen perään. Sen harrastus on lintujen tarkkailu. Hani ilmaisee seisonnallaan myös esimerkiksi perhoset ja purjelentokoneet.