Suurin osa kansanedustajista sallisi eutanasian

Liki 60 prosenttia kansanedustajista asettuu viime vaalien vaalikonevastauksissaan eutanasian sallimisen kannalle. Oppositio on hieman hallitusta eutanasiamyönteisempi.

A-studio
Mielipiteet eutanasiasta
Yle Uutisgrafiikka

Istuvien kansanedustajien selkeä enemmistö olisi vaalikonevastauksiensa perusteella valmis hyväksymään eutanasian. Vaalikoneen väitteen ”parantumattomasti sairaalla on oltava oikeus avustettuun kuolemaan” kanssa täysin samaa mieltä on 19,5 prosenttia ja jokseenkin samaa mieltä 40 prosenttia kansanedustajista. Yhteensä eutanasiaa kannattaa 59,5 prosenttia kansanedustajista eli 119 edustajaa.

Hallituspuolueiden 124 kansanedustajasta yli puolet eli 68 kannattaa eutanasia. Vastustajia hallituksen riveissä on 44. Lopuilla 12 edustajalla ei ole kantaa kysymykseen. Opposition 76 kansanedustajaa puolestaan jakautuvat 51 kannattajaan, kahteen kannattomaan ja 23 vastustajaan.

Eutanasian sallimiseksi kerätään parhaillaan nimiä kansalaisaloitteeseen. Aloite on lyhyessä ajassa kerännyt yli 27 000 allekirjoitusta.

Kansalaisaloite tulossa eduskuntaan?

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen uskoo, että eutanasiaa käsittelevä kansalaisaloite tulee keräämään tarvittavat 50 000 nimeä ja nousee sitä myöten eduskunnan käsittelyyn.

Vasemmistoliitto on selkeästi eutanasiamyönteisin puolue. Sen kansanedustajista kaikki kannattavat vaalikonevastauksissaan eutanasiaa. Vasemmistoliittolaiset ovat Pekosen mukaan kuitenkin saamassa vapaat kädet.

– Emme ole vielä keskustelleet asiasta eikä meillä ole asiasta ryhmän yhteistä linjausta. Tämä on eduskuntaryhmässä ja puolueessa omantunnon kysymys, Pekonen sanoo ja lisää itse kannattavansa kansalaisaloitetta.

– Jos ajattelen eutanasiaa, se on minun mielestäni ihmisarvoa koskeva kysymys, että meillä on oikeus hyvään kuolemaan.

– Varmasti on paljon kehitettävää saattohoidon suhteen, mutta kaikki kivut eivät ole hoidettavissa, ja silloin täytyy olla mahdollisuus eutanasiaan, Pekonen päättää.

Eduskuntaryhmistä toiseksi myönteisimmin eutanasiaan suhtautuvat vihreät, joista valtaosa kannattaa eutanasiaa. Joukkoon mahtuu kuitenkin myös yksi eutanasian tiukka vastustaja.

Kristillisdemokraateille periaatekysymys

Toista ääripäätä edustavat kristillisdemokraatit, joiden viidestä kansanedustajasta jokainen on vaalikoneen väitteen kanssa täysin eri mieltä. Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman kertoo, että ryhmän kanta on yksiselitteinen.

– Emme ole vielä päättäneet virallista kantaa, mutta tiedän, että koko ryhmä on yhtenäinen ja vastustaa eutanasian laillistamista Suomessa.

Östman ei usko, että puolue voisi tukea minkäänlaista eutanasian sallivaa lakialoitetta. Myös hän korostaa, että kyse on arvoista.

– Hyväksymällä eutanasia annettaisiin ihmisyyden lipua haaksirikkoon, Östman linjaa.

Keskusta jakautunut

Hallituspuolueiden kansanedustajista keskustalaiset kallistuvat ryhmänä hiuksen hienosti eutanasiaa vastaan. Keskustan edustajista eutanasiaa kannattaa 22 ja vastustaa 23. Neljällä ei ole kysymykseen kantaa.

- Luonteeltaan tämä on varmasti omantunnon kysymys, eli edustajat voivat suhtautua vakaumuksensa mukaisesti. Uskon, että aloitteella on keskustan piirissä sekä kannattajansa että vastustajansa, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoo.

Ryhmänsä jakaumaa mahdollisessa äänestyksessä Kaikkonen ei rohkene arvioida, mutta tuloksen kannalta hän pitää lopullisen ehdotuksen muotoilua ratkaisevana.

- Lopulta kysymys on siitä, että jos tämä menee äänestykseen, mistä tarkkaan ottaen äänestetään eli missä muodossa asia mahdollisesti olisi etenemässä.

Kokoomus hallituksen eutanasiamyönteisin puolue

Kokoomuslaiset ovat hallituksen eutanasiamyönteisin ryhmä. 37 kokoomusedustajasta 27 kannattaa eutanasiaa. Vastustajia ryhmästä löytyy kahdeksan ja kahdella edustajalla ei ole kantaa kysymykseen.

Perussuomalaiset ovat niin ikään eutanasian kannalla. Puolueen 37 kansanedustajasta 18 hyväksyy eutanasian kun taas vastustajia ryhmään mahtuu 13. Perussuomalaisissa on puolueista eniten niitä, joilla ei asiaan ole kantaa. Kannattomia edustajia on ryhmässä kaikkiaan kuusi.

Myös SDP ja RKP suopeina

Myös suurin oppositiopuolue SDP on eutanasian kannalla. Puolueen 35 kansanedustajasta 20 on vaalikoneen väitteen kanssa jokseenkin tai täysin samaa mieltä. Vastustajia demareissa on 14. Yhdellä demariedustajalla ei ole kantaa.

RKP:stä kymmenhenkisestä ryhmästä puolestaan löytyy kuusi eutanasian kannattajaa, kolme vastustajaa ja yksi edustaja, jolla ei ole kantaa kysymykseen. RKP:n luvuissa on mukana Ahvenanmaan edustaja.

Vaalikoneen eutanasia-kysymykseen jätti vastaamatta kaksi keskustan kansanedustajaa. Yle selvitti myös heidän kantansa asiaan ja he ovat mukana keskustan luvuissa.

Aiheesta lisää maanantain A-studiossa TV1:ssä klo 21.00.