Trumpin kampanjatyyli ei rantautune Suomeen

Suomessa ei olla vielä nähty vaalikampanjoita, joissa totuutta olisi rajusti vääristelty. Sellaisia ei toivota tänne tulevankaan, totesivat A-studiossa vierailleet Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Matias Turkkila ja viestintätoimisto Miltton Networksin toimitusjohtaja Jussi Kekkonen.

A-studio
Matias Turkkila ja Jussi Kekkonen keskustelivat Trumpin suosion vaikutuksesta tuleviin vaalikampanjoihin Johanna Vesikallion johdolla.
Matias Turkkila ja Jussi Kekkonen keskustelivat Trumpin suosion vaikutuksesta tuleviin vaalikampanjoihin Johanna Vesikallion johdolla.Yle

Perussuomalaisissa seurattiin suurella mielenkiinnolla Yhdysvaltain presidentinvaalit voittaneen Donald Trumpin kampanjaa, myöntää Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Matias Turkkila.

– Mielenkiintoista ei ollut vain joku tietty kampanjan yksityiskohta, vaan se, miten pääehdokkaat onnistuivat koskettelemaan ihmisiä sanoillaan ja tarinoillaan. Clinton suuntasi hieman yllättävästi kampanjansa kärjen sinne kansanosaan, joka joka tapauksessa äänestäisi häntä, eikä yrittänyt lapioida äänestäjiä toisesta laidasta, Turkkila kommentoi.

Myös viestintätoimisto Miltton Networksin toimitusjohtaja Jussi Kekkonen syynäsi Trumpin kampanjaa koulutusmielessä. Hän on ollut mukana monissa Kokoomuksen vaalikampanjoissa.

– Suurimmat opetukset eivät liiity poliittiseen viestiin tai sisältöihin, vaan kampanjatekniikkaan. Uusia digitaalisia välineitä, kuten sosiaalista mediaa hyödynnettiin molemmilla ehdokkailla. Trumpilla onnistuttiin ehkä näin jälkikäteen arvioiden paremmin kuin Clintonilla, totesi Kekkonen.

Kansa lähempänä sosiaalisessa mediassa

Trumpin someosaamisen on sanottu ratkaisseen vaalit. Turkkilan mukaan viestikanavan vaihto oli kannattavaa.

– Trump rakensi oman massiivisen väylän sosiaalisessa mediassa, puhui ihmisille suoraan ja onnistui hyvin. Clinton taas tukeutui vahvasti perinteiseen mediaan. Eli tässä oli tavallaan perinteinen media ja sosiaalinen media vastakkain. Ja sosiaalinen media onnistui nyt puhuttelemaan paremmin, Turkkila uskoi.

Suomessa vielä rehellistä kampanjointia

Jussi Kekkosen mielestä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa molemmat ehdokkaat syyllistyivät poliittisessa viestinnässään totuuden vääristelyyn. Suomen vaalikampanjoissa ei tämäntyyppisiä esimerkkejä ole hänen mukaansa vielä nähty.

– Täällä ehdokkaiden puheiden ja tekojen on vastattava toisiaan. Jos aivan perusasioita aletaan kampanjoissa kiistämään, tarvitaan Suomeenkin faktantarkistajien ammattikuntaa tuomaan puolueetonta näkemystä keskusteluun, muistuttaa Kekkonen.

Amerikassa valheesta kiinnijääminen on yleensä ollut häpeä. Näissä vaaleissa asia ei jostain syystä ole Turkkilan mukaan ollut ehdokkaille niin tärkeää.

– Faktantarkistus pätee niin kauan, kuin ihmiset luottavat enemmän mediaan kuin poliitikkoon. Tämä suhde meni näissä vaaleissa nyt jostain syystä päälaelleen, ihmiset olivat halukkaampia kuuntelemaan, mitä Trump sanoo kuin mitä media kertoo hänestä. Tämä on hälyttävää, toteaa Turkkila.

Jussi Kekkonen ei usko tämän trendin rantautuvan Atlantin yli.

– Täällä poliittisen propagandan läpi pystytään tänä päivänä vielä näkemään. Luotan siihen, että suomalaiset äänestäjät eivät siedä vääristeleviä puheita tai argumentteja vailla pohjaa.