Trumpin suosikki ulkoministeriksi onkin Giuliani?

Myös John Bolton ja Newt Gingrich mainitaan mahdollisina ulkoministeriehdokkaina.

USA:n presidentinvaali
Giuliani kädet levällään Trumpin kampanjatapahhtumassa Miamissa syyskuussa.
Rudy GiulianiChristobal Herrera / EPA

Entinen New Yorkin pormestari Rudy Giuliani on Donald Trumpin suosikki ulkoministeriksi, väittää Trumpia lähellä oleva lähde. Nimettömänä pysyttelevän lähteen mukaan paikasta ei ole todellista kilpailua, ja se on Giulianin, mikäli hän haluaa sen.

Kovista otteistaan tunnetusta entisestä liittovaltion syyttäjästä ja pormestarista on aiemmin povattu Trumpin oikeusministeriä (siirryt toiseen palveluun). Giuliani sanoi kuitenkin itse maanantai-iltana, ettei hänestä tule Trumpin oikeusministeriä.

Giuliani oli vaalikampanjan aikana Trumpin näkyvimpiä republikaanikannattajia. Hänellä ei kuitenkaan ole kokemusta ulkopolitiikan saralta.

Toisen Trumpia lähellä olevan lähteen mukaan Trump harkitsisi myös John Boltonia ulkoministeriksi. Bolton on Yhdysvaltojen entinen YK-suurlähettiläs, ja hänellä on pitkä kokemus liittovaltion hallinnosta.

John Bolton puhui YK:ssa marraskuussa 2001.
John Bolton puhui YK:ssa marraskuussa 2001.Laurent Gillieron / EPA

Hän on kuitenkin kohahduttanut joillakin ehdotuksillaan. Hän esimerkiksi ehdotti vuonna 2015, että Yhdysvallat pommittaisi Irania estääkseen maata kehittämästä ydinaseita.

Myös Newt Gingrichin nimi on ollut esillä Trumpin mahdolliseksi ulkoministeriksi. Hän on entinen edustajainhuoneen puhemies.

Trump on viime päivinä keskittynyt hallintotiiminsä valitsemiseen ja vieraiden valtioiden johtajien kanssa keskustelemiseen. Hän on käynyt keskusteluja Venäjän, Kiinan, Meksikon, Etelä-Korean ja Kanadan päämiesten kanssa.

Trump astuu virkaansa noin kahden kuukauden kuluttua, 20. tammikuuta.

Lähteet: AP, Reuters.