Liikennevakuutuksen laiminlyönnistä kovemmat seuraamukset ensi vuonna

Jatkossa vakuuttamaton ajoneuvo on käyttökiellossa ja poliisi voi ottaa kilvet pois.

Kotimaa
Autoja liikenteessä.
Derrick Frilund / Yle

Liikennevakuutuksen laiminlyönnistä on ensi vuonna luvassa kovemmat sanktiot. Nykyinen vuodelta 1960 peräisin oleva liikennevakuutuslaki kumotaan ja korvataan vuoden alussa uudella lailla.

Jatkossa vakuuttamaton ajoneuvo on käyttökiellossa ja poliisi voi ottaa kilvet pois, jos tällainen ajoneuvo tulee vastaan.

– Lisäksi vakuutuksen laiminlyöntimaksuja korotetaan vuoden alusta. Kannattaa siis huolehtia liikennevakuutuksen ottamisesta ajoissa, Liikennevakuutuskeskuksen korvauspäällikkö Antti Tuulensuu kertoo.

Vahinkojen käsittelyyn on tulossa määräaika, joten käsittelyajat lyhenevät.

Vakuutusyhtiön on aloitettava korvaushakemuksen käsittely seitsemän päivän kuluessa korvaushakemuksen saapumisesta. Korvauspäätös on annettava asiakkaalle kuukauden kuluessa. Muussa tapauksessa korvauksenhakijalle maksetaan viivästyskorkoa.

Laissa varauduttu älyliikenteeseen

Uuden lain myötä vakuutusyhtiöt saavat mahdollisuuden huomioida asiakkaan vakuutus- ja vahinkohistoriaa joustavammin. Ajatuksena on, että yhtiöt pystyvät kehittämään uudenlaisia tuotteita.

Modernimmassa laissa on varauduttu myös ajoneuvojen automatisaatioon ja älyliikenteeseen.

– Vakuutuksenottajaan tai vahingonkärsineeseen tällä ei ole käytännössä vaikutusta, sillä he saavat joka tapauksessa korvauksen ensisijaisesti liikennevakuutuksesta, Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen sanoo.

Ulkomaille matkustavan on hyvä tietää, että niin sanotun vihreän kortin voimassaoloalue ei muutu. Vakuutusyhtiö voi silti jatkossa rajata vakuutuksen voimassaoloaluetta ETA-alueen ulkopuolisten maiden osalta. Vakuutusturva kannattaa tarkistaa omasta yhtiöstä.

Vakuuttamisvelvollisuuteen uusi laki ei tuo suuria muutoksia. Liikennekäytöstä poistettua ajoneuvoa ei tarvitse enää liikennevakuuttaa.

On kuitenkin hyvä huomata, että vakuutus pitää tällöin erikseen irtisanoa. Jos liikennevakuutus on irtisanottu, se on otettava uudelleen ennen Trafille ilmoitettavaa liikennekäyttöönottoa.