Joensuun kaupunginteatterilta jälleen iso talousmoka – yhdistyksen hallitus ei koe olevansa vastuussa

Joensuun teatteri menetti juuri unohduksen vuoksi 180 000 euron tuen. Teatteriyhdistyksen hallitus sanoo syyksi talouspäällikön inhimillisen virheen, vaikka hallituksella on vastuunsa varainhoidosta.

kulttuuri
Lassi Uimonen on Konsta Pylkkäsen roolissa.
Havukka-ahon ajattelija vetää hyvin yleisöä Joensuun kaupunginteatteriin.Joensuun kaupunginteatteri / Ville Kokkola

Joensuun kaupunginteatterilla on ollut runsaasti huolimattomuutta taloudenpidossaan.

Nyt teatteri unohti hakea 180 000 euron alueteatteritukea opetus- ja kulttuuriministeriöstä, mistä ensimmäisenä kertoi sanomalehti Karjalainen (siirryt toiseen palveluun).

Vuonna 2013 talousarvion laadinnassa kävi lomarahojen osalta virhe, joka teki yli 100 000 euron loven budjettiin. Silloinen teatterinjohtaja Vihtori Rämä joutui tekemään laskelmat ilman talouspäällikköä.

Yhdistyksen päättäjillä on oma työsarkansa talousasioissa. Yhdistyslain (siirryt toiseen palveluun) mukaan yhdistyksen hallituksen on huolehdittava siitä, että yhdistyksen kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty.

Joensuun kaupunginteatteria hallinnoivan Pohjois-Karjalan teatteriyhdistyksen hallituksen omissakin säännöissä korostetaan hallituksen omaa valvontavastuuta taloudesta:

"Hallituksen tulee valvoa, että teatteria ja sen taloudellisia asioita hoidetaan asianmukaisesti ja että yhdistyksen toiminnasta pidetään lainmukaista kirjanpitoa ja että varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty."

Kuinka yksityiskohtaista seurantaa?

Teatteriyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Pasi Hartikainen (kok.) sanoo, että 180 000 euron alueteatterituen hakemisen unohtaminen johtui talouspäällikön erheestä.

– Se oli inhimillinen erehdys ja unohdus häneltä.

Myöhemmin tämän nettijutun julkaisun jälkeen Hartikainen otti yhteyttä toimitukseen ja halusi lisättäväksi, että vastuussa erehdyksestä on johtoryhmä eli talouspäällikkö, käyttöpäällikkö ja teatterinjohtaja.

Hartikaisen mielestä hallituksen tehtäviin ei kuulu yksityiskohtainen talouden seuranta.

– En voi käydä kysymässä esimerkiksi kerran viikossa, että onhan TEL-maksut varmasti maksettu.

Yle ei tavoittanut talouspäällikköä tai teatterinjohtaja Iiristiina Variloa kommentoimaan asiaa.

Pohjois-Karjalan teatteriyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Pasi Hartikainen.
Pohjois-Karjalan teatteriyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Pasi Hartikainen.Lasse Laitinen / Yle

Selvät toimenkuvat ja ohjausta etunojassa

Kuinka vastaavilta talousmokilta voitaisiin välttyä? Esimerkkinä menetetty 180 000 euron alueteatterituki.

Laissa ei ole erikseen säädetty mitään toiminta-avustusten hakemisesta, toteaa lakimies. Avustusten hakemisesta huolehtiminen on hallituksen vastuulla ja riittävää on, että tehtävä on annettu teatterissa talousasioita hoitavalle työntekijälle.

En voi käydä kysymässä esimerkiksi kerran viikossa, että onhan TEL-maksut varmasti maksettu.

Pasi Hartikainen

– Jos vastuuhenkilöä ei ole nimetty eikä ohjeita annettu, hallitus on syyllistynyt huolimattomuuteen, josta voi seurata esimerkiksi se, että hallitus menettää yhdistyksen jäsenten eli kaupunginteatterin tapauksessa kaupungin luottamuksen ja tulee erotetuksi, sanoo lakimies Tuomas Mentula Suomen Teatterit ry:stä.

Teatterin tiedotuskeskuksen johtaja Hanna Helavuori ei ota kantaa Joensuun tapaukseen, mutta hänen mielestään teatterin johtaminen taiteellisesti ja taloudellisesti on erittäin vaativaa – ja viimeiseksi taloudenpidosta vastaa hallitus.

– Ohjaus ja valvonta ovat etunojaista toimintaa. Voidaan pohtia sitä, kuinka hyvin hallituksen jäsenet ovat perehtyneet yhdistyksen asioihin ja onko heillä ja erityisesti puheenjohtajalla riittävät ja asianmukaiset tiedot päätösten tekemiseksi, pohtii Helavuori.

Helavuoren mielestä hyvään hallintoon kuuluvat muun muassa selvät toimenkuvat ja riskianalyysit.

Joensuun kaupunginteatterissa on viitisenkymmentä työntekijää, jotka ovat olleet tänä vuonna lomautettuna vajaan kuukauden.

Teatteriyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Pasi Hartikaisen mukaan katsojamäärät ovat nyt syksyllä olleet nousussa ja talous on elpymässä, vaikka alueteatterituki jääkin nyt saamatta.
_ LISÄTTY 15.11.2016 kello 13:30 Hartikaisen jälkikäteen tekemä täydennys siteeraukseensa koskien johtoryhmää_