Tuliko shoppailtua netissä ja nyt on morkkis? Ei ihme, että verkko-ostoksista palautetaan lähes puolet

Nettishoppailu ei ole ainoastaan naisten leipälaji, vaan myös miehet selaavat kauppasivuja nykyään tiuhaan. Pahimmillaan nettishoppailu koukuttaa niin pahasti, että se ajaa ihmiset rahaongelmiin.

Teija Jokipii sanoo, ettei nettishoppailu ole pelkästään naisten laji, vaikka usein niin mielletään. Kuva: Yle

Kun ihminen leijuu jännityksen huumassa, raha menettää merkityksensä. Nettishoppailu voi koukuttaa niin että se vie taloudelliseen perikatoon.

– On perheitä, joissa puoliso ei ole uskaltanut kertoa toiselle, että rahat ovat menneet nettiostoksiin, kertoo oululainen psykologi ja psykoterapeutti Teija Jokipii.

Kaupan sivustot kärjessä

Markkinatutkimusyritys TNS Metrixin tilastojen mukaan kuluvan vuoden viikolla 45 kymmenen eniten selattujen nettisivustojen listalta löytyvät suurimpien suomalaisten medioiden lisäksi kaupat tori.fi ja oikotie.fi.

Muun muassa oikotie.fi –sivustolla sivunäyttöjä oli viikolla 45 kolme vuotta sitten yhdeksän miljoonaa, kun tänä vuonna määrä oli kasvanut yli 17 miljoonaan.

Esimerkiksi vuoden 2010 viikolla 45 oikotie.fi ja etuovi.com löytyivät selauslistalla sijoilta 18. ja 19.

Nettishoppailu on nykyisin kovin helppoa.

Teija Jokipii

– Nettishoppailu on nykyisin kovin helppoa. Kaikilla on älykännykät ja sen lisäksi luottokortit, joita käytetään suruttomasti. Monella on mennyt talous aivan sekaisin tässä huumassa, Teija Jokipii kertoo.

– Pelkkä nettikaupan sivuston selailu saa ihmisen tuntemaan itsensä paremmaksi, kun pääset haaveilemaan, että jos minulla olisi myös noita ja noita tuotteita, Jokipii sanoo.

Verkkoteollisuus ry:n toimitusjohtaja Maria Rajakallion mukaan erityisesti mobiilin verkkokauppa kasvaa tällä hetkellä rajusti.

– Mobiilin verkkokaupan arvioidaan kasvavan yli 200 prosenttia nopeammin, kuin koko verkkokauppa kasvaa ensi vuoden aikana, Rajakallio kertoo.

Pitkä pohdinta, ostos ja katumus

Jokipii sanoo, ettei nettishoppailu ole pelkästään naisten laji, vaikka usein niin mielletään. Miehet selailevat ostossivustoja, mutta tuotteet ovat vain hieman erilaisia, kuin naisilla.

Voi viedä viikonkin, ennen kuin ostospäätös tehdään.

Teija Jokipii

Jokipii sanoo nettishoppailuun koukuttumisen lähtevän aluksi ostossivustojen viattomalla selailulla.

– Voi viedä viikonkin, ennen kuin ostospäätös tehdään. Ja kun päätös on tehty, helpottaa. Mutta usein ostaja myös katuu.

– Ostosten palautusprosentti on huomattava, lähes puolet, kun ihmiset katuvat ostoksiaan, Jokipii sanoo.

Palautusmahdollisuutta käytetään paljon

Jokipii muistuttaa, että nykyisin huomattavalla osalla kaupoista on tuotteiden palautusmahdollisuus.

– Kuluttajan kannalta olisi hyvä, että kaikki kaupat antaisivat mahdollisuuden tuotteiden palautukseen. Mutta näin ei ole.

– Sitä paitsi kehitteillä on sovelluksia, joiden avulla netissä voi testata tuotteita vaikkapa kolmiulotteisesti, Jokipii toteaa.