Ensimmäisen lapsibarometrin ilosanoma: Suomalaislapsi on vallan tyytyväinen elämäänsä

Suurin osa suomalaislapsista voi hyvin. Heillä on kavereita ja elämä kaikin puolin mallillaan.

Lapset ja nuoret
Naurava suu.
Mika Kanerva / Yle

Ainakin näin voi päätellä ensimmäistä kertaa julkaistusta lapsibarometristä (siirryt toiseen palveluun). Lapsiasiavaltuutetun toimiston toteuttamaan tutkimukseen haastateltiin 6-vuotiaita lapsia eri puolilta Suomea.

Tutkimuksen mukaan valtaosaa lapsia eivät paina järkälemäiset murheet, vaan elämästä välittyy myönteinen kokonaiskuva.

– Lähes kaikilla lapsilla on kavereita. He osaavat nimetä ainakin yhden ja useimmat 6–7 kaveria. He osaavat kertoa iloiseksi tekeviä asioita ja tunnistaa omia vahvuuksiaan, ylitarkastaja Terhi Tuukkanen lapsiasiavaltuutetun toimistosta sanoo.

– Myönteistä on varsinkin se, että lasten mielestä aikuiset kotona ja päiväkodissa kuuntelevat heitä.

Lapset luottavat aikuisiin

Tutkimuksessa kerättiiin tietoa arjesta ja elämästä lasten kokemana. Erityisenä teemana oli luottamus.

– Lapsilla on vahva luottamus aikuisiin ja läheisiin ihmissuhteisiin. Omat vanhemmat ja ystävät ovat tärkeitä, mutta he uskaltavat kysyä apua myös ennestään tuntemattomilta aikuisilta.

Liikunta ja urheilu ovat asioita, joissa moni lapsi kokee olevansa hyvä.

Valtaosa vastanneista kertoi saavansa kehuja ja osasikin kertoa, missä asioissa he pärjäävät. Erityisesti tytöt kokivat saavansa myönteistä palautetta tekemisistään.

– Lapsen kehuminen on todella tärkeää ilman muuta. Se kehittää ja tukee itsetuntoa ja itseluottamusta. Lapsi uskaltaa luottaa ihmissuhteisiin, kun häntä kannustetaan, Terhi Tuukkanen muistuttaa.

Koululaisia välitunnilla kiipeilytelineessä.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Puuhastelu kotona riittää

Lapsibarometri osoittaa, etteivät lapset tarvitse välttämättä erikoisohjelmaa ollakseen tyytyväisiä. He iloitsevat yhdessä perheen kanssa puuhastelusta ja pelaamisesta.

– Voimmeko nyt tuudittautua tyytyväisyyteen, että lapsilla on kaikki hyvin?

– Siihen tunteeseen ei pitäisi tuudittautua. Toki täytyy iloita siitä, että näin on suurimmalla osalla lapsista, mutta täytyy myös kiinnittää huomiota siihen pieneen joukkoon, joka ei voi hyvin, Terhi Tuukkanen painottaa.

Lapsibarometrin mukaan 6-vuotiaissa on pieni joukko lapsia, jotka eivät tunnista myönteisiä asioita elämässään tai koe saavansa myönteistä palautetta ja apua. Noin joka kymmenes lapsi ei osannut sanoa, missä he ovat hyviä ja milloin perheen kanssa on kivaa tai mikä tekee heidät iloiseksi.

Suurin surua lapsille aiheuttava asia on kiusaaminen ja satuttaminen, joista kertoi kolmannes vastaajista. Heille kiusaamista on ennen kaikkea fyysinen satuttaminen.

Sitä tutkimuksessa ei kysytty, kuinka moni lapsi koki tulleensa kiusatuksi.

Tietoa alle kouluikäisistä

Lapsibarometri 2016: Luottamus 6-vuotiaiden lasten kokemana -tutkimukseen vastasi 414 lasta. Tiedot kerättiin puhelinhaastatteluin kesäkuussa tänä vuonna.

– Testasimme samalla, miten puhelinhaastattelu toimii lasten kanssa. Kokemukset olivat vaihtelevia. Pääosin 6-vuotiaat osaavat jo kertoa puhelimessa tuntemuksiaan ja käsityksiään. Osa oli hyvinkin rohkeita ja jutteli pitkään, ylitarkastaja Terhi Tuukkanen kertoo.

Lapsibarometrin tarkoitus on tuottaa säännöllisesti tietoa 6-vuotiaiden lasten hyvinvoinnista. Se tehdään kahden vuoden välein.

– Aikaisemmin lasten hyvinvointitutkimukset ovat kohdistuneet etenkin kouluikäisiin lapsiin, mutta nyt halutaan säännönmukaisesti tietoa sitä nuoremmista lapsista.