1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. jätteet

Osa Kainuun jätteistä matkaa Ruotsiin poltettavaksi – lähempää ei löydy paikkaa

Sekajätteen loppusijoittaminen kaatopaikoille on pian historiaa. Jatkossa Kainuun jäte poltetaan pääosin Leppävirralla, mutta osa kuljetetaan Ruotsiin Bodeniin.

Kainuun alueella jätettä syntyy vuoden aikana noin 12 000 tonnia, tästä määrästä noin 8 000 tonnille on ostettu kiintiö Leppävirran Riikinvoimaan. Loput 4 000 tonnia kuljetetaan Bodeniin Ruotsiin. Kuva: Niko Mannonen / Yle

Orgaanisen jätteen loppusijoittaminen kaatopaikalle kiellettiin vuodenvaihteessa. Poikkeusluvalla sekajätettä on kuitenkin voinut loppusijoittaa kaatopaikalle vielä tämän vuoden aikana. Viimeistään ensi vuoden alusta on kuitenkin siirryttävä sekajätteen polttoon. 

Tähän on ryhdytty eri aikatauluilla eri puolella Suomea. Kainuussa eletään siirtymävaihetta. Kuluva vuosi on toimittu poikkeusluvalla, mutta vuoden alusta lähtien sekajätteet tullaan pääosin polttamaan vastavalmistuneessa Riikinvoiman ekovoimalaitoksessa Leppävirralla.

– Koepoltot ovat alkaneet kesän korvilla heinäkuussa ja suunnitelman mukaisesti sinne on koko ajan otettu enemmän ja enemmän materiaalia. Ja tällä hetkellä ollaan sellaisessa vauhdissa, joka vastaa noin 8 000 vuositonnia, kertoo Kainuun kuntayhtymän jätehuollon Ekokympin ympäristöpäällikkö Eero Piirainen.

Varsinainen kaupallinen toiminta alkaa vuoden alusta ja nyt vielä loppuvuoden ajan jätteitä kuljetetaan Riikinvoimaan koepolton nimissä.

Kainuulaista jätettä Ruotsiin

Kainuun alueella jätettä syntyy vuoden aikana noin 12 000 tonnia, tästä määrästä noin 8 000 tonnille on ostettu kiintiö Riikinvoimaan. Kiintiö on sekajätteelle, koska sen määrä on laskeva. Kun sekajätettä vielä syntyy yli kiintiön, piti sille etsiä vaihtoehtoinen paikka.

Ylijäävä jäte, noin 4 000 tonnia, kuljetetaan Bodeniin Ruotsiin poltettavaksi. Miksi Ruotsiin saakka, eikö jätteelle olisi löytynyt lähempää voimalaitosta?

– Ei näytä löytyvän. Oulu on täynnä, Etelä-Suomi on täynnä. Voimalat on aika lailla mitoitettu toimialueidensa jätemääriin, kertoo Ekokympin toimitusjohtaja Jukka Oikarinen.

Oulu on täynnä, Etelä-Suomi on täynnä. Voimalat on aika lailla mitoitettu toimialueidensa jätemääriin.

Jukka Oikarinen

Leppävirralle Riikinvoimaan tulee Kajaanista matkaa noin 300 kilometriä ja Bodeniin noin 450 kilometriä, mutta Oikarisen mukaan kokonaiskuvassa kuljetusten aiheuttamat päästöt ovat tässä kohtaa pieni asia. Tärkeämpää on se, että jäte saadaan hyödynnettyä. Lisäksi Oikarisen mukaan matka Bodeniin on samaa luokkaa mitä se olisi ollut, jos jäte olisi saatu mahtumaan johonkin Etelä-Suomessa sijaitsevaan laitokseen.

– Tämä ei näy jätemaksuissa kuluttajalle, Oikarinen huomauttaa.

Suomessa on jätteitä polttamalla hyödyntäviä laitoksia yhteensä yhdeksän. Riikinvoiman ekovoimalaitoksessa tullaan polttamaan kainuulaisten, itä- ja keski-suomalaisten jätteet. Vuosittain Riikinvoimassa on tarkoitus polttaa jätettä noin 145 000 tonnia.