Obama puhdisti ilmaa, mutta Syyria vain savuaa

Barack Obama lupasi muutosta, sai rauhan-Nobelin ja junaili ilmastosovun. Syyria jäi avoimeksi haavaksi. Mitä Obama jättää perinnöksi maailmalle?

Barack Obama
Obaman testamentti
Stina Tuominen / Yle

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sai presidenttiuralleen lentävän lähdön. Hänestä tuli nopeasti median lemmikki sekä oman kansan ja lähes koko läntisen maailman ihailema uuden ajan presidentti.

Obama hymyili aurinkoisesti, oli käytöksessään sulava ja puheissaan taitava. Hän näytti täyttävän toiveet muutoksesta George W. Bushin valtakauden jälkeen, edusti lupausta Yhdysvaltain uudenlaisesta ulkopolitiikasta.

Vaalikampanjan iskulausetta Yes, we can hoettiin niin, että se alkoi kulua käytössä.

Virkavalansa Obama vannoi tammikuussa 2009, ja jo huhtikuussa hän esitti Prahassa idealistisen ajatuksen ydinaseettomasta maailmasta. Pian sen jälkeen hän pokkasi Nobelin rauhanpalkinnon.

Jo tuolloin kriitikot kyselivät näyttöjen perään, ja näyttöjä moni epäilijä tivaa edelleen.

Ulkopolitiikassa Obaman kahden virkakauden suurimmat onnistumiset ovat Pariisin ilmastosopimus, Kuuban-suhteiden lientyminen ja Iranin ydinohjelmasopimuksen syntyminen.

Vuosien mittaan kävi kuitenkin niin, että maailman nopeat muutokset löivät Obaman idealismia korville. Idealismin tilalle tulivat reaalipolitiikka ja pragmatismi.

Arabimaat

Obaman suhdetta muslimimaailmaan ovat leimanneet arabikevät ja jälkikaiut edellisen presidentin aloittamasta terrorismin vastaisesta sodasta.

Kautensa aluksi Obama piti Kairossa kesäkuussa 2009 tärkeän puheen, jossa hän tahtoi vetää eron maltillisten muslimimaiden ja islamilaisen terrorismin välille. Elettä kiiteltiin.

Eräänlainen merkkipaalu oli myös terroristijohtaja Osama bin Ladenin surmaaminen toukokuussa 2011. Uskaliaimmat arvioivat tuolloin, että surma oli symbolisesti ratkaiseva. Haluttiin uskoa, että terrorismi hiipuu, kun myyttinen johtaja on poissa.

Pian kuitenkin nähtiin, ettei terrorismi yhtä miestä kaipaa. Terroristisolut eivät Osaman kuolemaan tukahtuneet, eivätkä terrori-iskut maailmasta loppuneet.

Obaman seuraava etappi oli joukkojen vetäminen Irakista. Se kuitenkin kostautui, sillä Irakin omasta armeijasta ei ollut pitämään järjestystä, ja sekava tilanne siivitti säälimättömällä terrorilla valtaansa laajentavan Isis-järjestön nousua.

Samaan aikaan pakkaa oli sekoittamassa arabikevät, joka sysäsi maan toisensa jälkeen sekasortoon. Vanhat vallat – Yhdysvaltain vanhat liittolaiset – kaatuivat kansan kiivaan vastarinnan edessä.

Pian valta monissa arabimaissa kellui, eikä Obaman hallinnolla näyttänyt olevan selkeää tilannekuvaa siitä, mitä tapahtuu. Obama uskoi demokratian voittokulkuun ja kansojen kykyyn valita tiensä vapaasti ja halusi pysytellä taka-alalla omaksumansa linjan mukaisesti.

Egypti ajautui hunningolle. Libyan rauhoittamiseksi kasattiin Nato-operaatio, jonka vetovastuu annettiin Euroopalle. Sittemmin Libya on ajautunut heimopohjaiseen sisällissotaan.

Syyrian suhteen Obaman hapuilu jatkui. Puheissaan hän ilmoitti Yhdysvaltain marssittavan sotilasmahtinsa Syyriaan, jos presidentti Bashar al-Assad käyttäisi kemiallisia aseita kansaansa vastaan.

Assad käytti kemiallisia aseita, mutta Obama ei toiminut.

Ajan oloon Venäjä on ottanut Syyrian sisällissodassa keskeisen roolin, ja Yhdysvaltain toimimattomuus on näyttäytynyt heikkoutena.

Venäjä

Obaman aikana Yhdysvaltain suhdetta Venäjään on leimannut presidentti Vladimir Putinin halu nostaa Venäjä Yhdysvaltain rinnalle tasavertaiseksi kumppaniksi maailmanpolitiikassa.

Aluksi Obama etsi liennytystä. Ulkoministeri Hillary Clinton ojensi virkaveljelleen Sergei Lavroville heti alkajaisiksi reset-nappulan suhteiden uuden alun symboliksi.

Tulevat vuodet osoittivat, että erityisen symbolista nappulassa oli käännösvirhe: napin venäjänkielinen teksti _peregruzka _tarkoittaa lähinnä ylikuormitusta.

Venäjän suhdetta Yhdysvaltoihin on nimittäin kuormittanut epäluulo Naton tarkoitusperistä Euroopassa ohjuspuolustuksineen. Obama, Eurooppa ja koko länsi puolestaan järkyttyivät Venäjän miehitettyä Krimin.

Venäjän raaka voimapolitiikka vei idealismiin taipuvaisen Obaman aivan uuden äärelle suhteessa Venäjään – ja Putiniin.

Obaman ja Putinin henkilökemian on arvioitu olevan erityisen heikkoa. Tokaisipa Obama kertaalleen Putinin olevan "kuin pulpetissaan rötköttävä takapenkin taavi".

Obaman surkea Venäjä-suhde on korostunut entisestään Syyrian sodan aikana.

Syyriassa Venäjä on presidentti Assadin rinnalla pommittamassa niin terroristi- kuin siviilikohteitakin, kun Yhdysvallat taas haluaa eroon Assadista.

Kriisin ratkaisusta on neuvoteltu viikosta ja kuukaudesta toiseen.

Eurooppa

Obaman aikakauden päättyessä Yhdysvaltain suhteessa Eurooppaan ei ole suuria ongelmia. Siinä, missä edellinen presidentti jakoi Eurooppaa uuteen ja vanhaan, Obama ei jakolinjaa tunnusta.

Eurooppa ei kuitenkaan ole Yhdysvalloille enää yhtä merkittävä kumppani kuin aiemmin. Vaikka arvot ovat pitkälti yhteiset, Yhdysvallat tuntuu kaipaavan Eurooppaa entistä harvemmin.

Eurooppa näyttäytyy taantuvana taloutena, ja pragmaattisesti maailmaa katsova Yhdysvallat on kiinnostuneempi kasvavista talouksista kuten Kiinasta.

Yksi Atlantin länsi- ja itärantaa yhdistävistä tekijöistä on suhde Venäjään. Kun Venäjä miehitti Krimin, Yhdysvallat ja EU löysivät helposti toisensa pakoterintamasta.

Yhdysvaltain läsnäolon keskeisin muoto Euroopassa on yhä Nato. Sotilasliiton roolin muutos Ukrainan kriisin ja Krimin tapahtumien jälkeen on tuonut Yhdysvaltoja taas enemmän tykö Euroopassa.

Samaan aikaan Yhdysvalloissa ovat voimistuneet puheet siitä, että vanhan mantereen maiden pitäisi ottaa puolustuksestaan enemmän vastuuta. Rahaa olisi löydyttävä.

Tämän osan Obaman perinnöstä Yhdysvaltain seuraava presidentti Donald Trump ottanee lämmöllä vastaan. Trumpin voi odottaa jatkavan Euroopan patistamista kantamaan suurempaa vastuuta puolustuksestaan.

Kiina

Obaman kausien aikana Yhdysvaltain strategisen ajattelun painopiste on siirtynyt pikku hiljaa kohti Aasiaa.

Aasian jätin Kiinan talouden kasvu on kannatellut maailmantaloutta. Merkillepantavaa on, että Kiina on jo nyt maailman suurin talous, ja sekä Yhdysvallat että Eurooppa tulevat perässä.

Yhdysvallat seuraa Kiinan talouskehitystä henkeään pidätellen myös siksi, että Yhdysvaltain velka Kiinalle on lähes kaksi biljoonaa dollaria.

Obaman hallinto jaksoi alkuun muistutella Kiinaa sen surkeasta ihmisoikeuspolitiikasta. Taloussuhteiden vuoksi tämä eettinen ääni on selvästi vaimentunut – ei kokonaan, mutta merkittävästi.

Yhdysvallat katsoo huolestuneena myös Kiinan sotakaluston uusimista ja vaikutusvallan kasvua lähimerillä.

Yhteinen huoli Yhdysvalloilla ja Kiinalla on toisaalta Pohjois-Koreassa. Kimin dynastia on suututtanut ydinaseuhittelullaan viime vuosina myös Kiinan, joka on ollut Pohjois-Korean ainoita tukijoita.

Yhteistyöhön Kiinan kanssa Yhdysvallat on Obaman kaudella päässyt ilmastoasioissa. Maat kirittivät panoksellaan yhdessä Pariisin ilmastosopimuksen syntyä.

Koko maapallolle juuri ilmastosopimuksen hyväksyminen saattaa jäädä Barack Obaman kauden tärkeimmäksi palvelukseksi.