Joukkopako Kaavin valtuustosta: joka toinen jättämässä paikkansa

Moni valtuutettu perustelee luopumistaan kyllästymisellä jo vuosia kunnassa jatkuneeseen kouluvääntöön.

kuntapolitiikka
Luikonlahdella kuulemistilaisuus Kaavin kyläkoulujen sulkemisesta
Luikonlahdella järjestettiin aiemmin syksyllä kuulemistilaisuus Kaavin kyläkoulujen sulkemisesta.Varpu Mäntymäki

Jopa puolet Kaavin nykyisistä kunnanvaltuutetuista aikoo luopua paikastaan kuntavaalien jälkeen. Osa on jättämässä leikin sikseen ikänsä takia tai perhesyistä, mutta moni kyllästyttyään jo vuosia velloneeseen koulukiistaan.

Kouluriita päättyi siihen, että kirkonkylälle tehtiin uusi alakoulu ja kaksi kyläkoulua lakkautettiin. Yläkoululaiset käyvät koulua Tuusniemellä.

Kouluratkaisun takia Kaavin valtapuolue keskusta repesi pahasti viime vuonna. Kolme keskustalaista valtuutettua perusti oman Rakentava Kaavi -ryhmän.

Tästä ryhmästä ei välttämättä ole asettumassa uudelleen ehdolle yhtään nykyisistä valtuutetuista. Täysin varma luopumisestaan on Harri Saario, myös Erkki Räsänen ja Satu Viljamaa-Dirks ovat vahvasti kahden vaiheilla.

"En haluaisi kinastella kolmatta kautta"

Harri Saario sanoo, että kouluasia kangertaa yhä. Osa valtuutetuista haikailee edelleen yhtenäiskoulun perustamista Kaaville eli myös yläkoululaisille tehtäisiin oma koulu.

Erkki Räsänen tekee lopullisen ratkaisunsa lähipäivinä. Hän sanoo, että ei haluaisi kinastella kolmatta kautta kouluasioissa. Myös Satu Viljamaa-Dirks miettii vielä ehdokkuuttaan. Hän sanoo tottuneensa siihen, että kun jotain luvataan, siitä pidetään myös kiinni. Näin ei kouluasiassa ole toimittu ja siksi hän erosi keskustan ryhmästä.

Kouluasiassa on ollut ihan tarpeeksi vehtoomista

Jouko Toivanen

Myös keskustan Kirsti Toikka sanoo harkitsevansa luovuttamista. Toikan mukaan koko valtuustokausi on ollut varsin takkuista ja asioiden hoitaminen on mennyt liian vaikeaksi. Hän sanoo, että työskentely valtuustossa on nykyisin erilaista kuin mihin hän on tottunut.

Varmaan luopujaosastoon kuuluvat myös kokoomuksen molemmat valtuutetut Pasi Pitkänen ja Antti Viinikainen. Pasi Pitkänen sanoo, että syynä luopumiseen ovat henkilökohtaiseen elämään ja ajankäyttöön liittyvät asiat. Myös Antti Viinikainen sanoo jäävänsä pois aikapulan takia.

Luopujalistalla ovat myös perussuomalaisten Minna Oksman, sosialidemokraattien Pentti Laukkanen ja vasemmistoliiton Jouko Toivanen.

– Kouluasiassa on ollut ihan tarpeeksi vehtoomista, Toivanen veistelee.

Kunnanjohtaja: Kunta pärjää kyllä

Lähes 40 vuotta Kaavin kunnallispolitiikassa keskeisesti vaikuttanut keskustan Jorma Räsänen ei ole tehnyt omasta jatkamisestaan lopullisia päätöksiä, mutta sanoo jatkavansa mitä todennäköisimmin. Räsänen toteaa, että aina, kun hän on harkinnut luopumista, kannattajat ovat vaatineet jatkamaan.

Räsänen sanoo, että kunnilla on edelleen tärkeitä tehtäviä myös sote-uudistuksen jälkeenkin, mm. elinvoimaisuudesta on huolehdittava omin voimin.

Kaavin kunnanjohtaja Ari Sopanen sanoo, että sote-uudistuksen myötä omaa roolia on mietittävä. Onko kunta verkostojen kokoaja ja mikä on veronmaksajien halukkuus maksaa elinvoimaisuudesta ja ennaltaehkäisevästä terveydenhuollosta, Sopanen kysyy. Sopasen mukaan kunta pärjää soten kanssa, vaikka suuri osa nykyisistä valtuutetuista onkin vaihtumassa.

Kaavin valtuustossa istuu nykyisin 21 valtuutettua. Ensi kevään kunnallisvaalien jälkeen lukumäärä on 17, koska valtuusto itse päätti tällä viikolla uuden kuntalain mahdollistamana vähentää valtuutettujen määrää.