E-urheilun valmentajia koulutetaan jo Suomessa – pelien suurimmat palkintopotit ohittavat Wimbledonin tenniskisan palkinnot

E-urheilusta eli digitaalisesta pelaamisesta on tullut Suomessa yhä ammattimaisempaa. Suomesta löytyy jo lajiliitto, ammattilaisjoukkue ja e-urheiluun koulutetaan nyt ammattivalmentajia. Uudessa lajissa liikkuvat jo isot rahat.

Kotimaa
Suomen MM-kultajoukkue Jakartassa 9. lokakuuta 2016: Miikka ”SuNny” Kemppi (vas.), Juho ”Juhob” Lampinen, Aleksi ”Aleksib” Virolainen, Niko ”naSu” Kovanen ja Tony ”arvid” Niemelä.
Suomen MM-kultajoukkue Jakartassa 9. lokakuuta 2016: Miikka ”SuNny” Kemppi (vas.), Juho ”Juhob” Lampinen, Aleksi ”Aleksib” Virolainen, Niko ”naSu” Kovanen ja Tony ”arvid” Niemelä.Teemu Hiilinen

Tietokonepelaamista ollaan hiomassa yhdeksi maamme huippu-urheilulajiksi. MM-kultaa voittaneen e-urheilumaajoukkeemme valmentaja Otto Takala kertoo, että e-urheiluvalmentaminen on Suomessa nyt murrosvaiheessa. Ensimmäinen e-urheiluvalmentaja on viimeistelemässä valmennuksen ammattitutkintoa Vierumäellä.

Takala on SM-tason korkeushyppääjä ja yleisurheiluvalmentaja. Hän ammentaa osaamistaan perinteisen urheilun puolelta e-urheiluun ja istuu myös Suomen Elektronisen Urheilun Liiton, SEUL ry:n hallituksessa.

Tulevaisuudessa keskitytään henkisen ja fyysisen puolen harjoitteluihin.

Otto Takala

– Suunnittelemme kovasti uusia metodeja valmennuksen kehittämiseen. Tähän mennessä valmentaminen on ollut pelikohtaista ja pelin sisäisiä ratkaisuja ja niiden analysoimista. Tulevaisuudessa keskitytään henkisen ja fyysisen puolen harjoitteluihin, kertoo Takala.

E-urheilu näyttää helpolta tietokoneen ääressä istumiselta, jossa kroppa ei juurikaan rasitu. Mutta mitä pidemmälle laji kehittyy niin sitä tärkeämmäksi menestystekijäksi nousee fyysinen kunto. Takalan mukaan fyysinen kunto parantaa keskittymistä ja vaikuttaa myös henkiseen kanttiin.

Otta Takala edistää e-urheilua muun muassa lajiliitossa SEUL ry:ssä.
Otta Takala edistää e-urheilua muun muassa lajiliitossa SEUL ry:ssä.Jarkko Riikonen / Yle

Palkintopotit ohittaneet Wimbledonin tennispalkkiot

Elektroninen urheilu on ampaissut muutamassa vuodessa vakavasti otettavaksi urheilulajiksi. MM-turnaukset vetävät ruudun ääreen kymmeniä miljoonia katsojia ja lajissa pyörivät isot rahat.

Palkintopotti oli tänä vuonna jo 20 miljoonaa dollaria.

Otto Takala

– Palkintopotit vaan kasvavat. Esimerkkinä vaikka Wimbledon, jossa pelataan tennistä huipputasolla. Siellä palkintopotti on kymmenen miljoonaa dollaria. Elektronisessa Dota 2-pelissä palkintopotti oli tänä vuonna jo 20 miljoonaa dollaria, paljastaa Otto Takala.

Suomella on hyvä mahdollisuus saada myös e-urheilussa Tero Pitkämäen ja Matti Heikkisen kaltaisia mestareita. Suomessa on paljon harrastajia ja Suomen CS:GO maajoukkue nappasi maailmanmestaruuden Counter Strike -kisassa Jakartassa, Indonesiassa. Vuosi sitten Suomeen tuli Star Craft 2 -pelin maailmanmestaruus.

Otto Takala valmentaa Suomen joukkuetta Indonesian MM-kisoissa.
Otto Takala valmentaa Suomen joukkuetta Indonesian MM-kisoissa.Teemu Hiilinen

Valmentautuminen uudistuu määrästä laatuun

Vanhassa harjoittelumallissa maajoukkueet harjoittelevat jopa 50 tuntia viikossa eli noin kahdeksan tuntia päivässä. Takalan ajama uusi harjoittelumalli pitää sisällään muutakin kuin pelkkää pelaamista.

– Mukana on liikunnallisia ja ryhmädynaamisia asioita sekä henkisen puolen valmentautumista, jotka vaikuttavat todella merkittävästi lopputuloksiin, sanoo Takala.

Käsien ja silmien yhteiskoordinaatio on tosi tärkeä.

Otto Takala

E-urheilukisoihin on pitkään treenattu viikon tai kahden pituisilla boot camp -leireillä ennen turnauksia. Suomen maajoukkue poikkesi ennen lokakuun MM-kisoja perinteisestä harjoittelumallista ja järjesti leirien leirin. Siellä käsiteltiin pelillisten teemojen ohella Takalan ajamia teemoja.

Otto Takalan mukaan Suomessa on paljon taitavia nuoria pelaajia, joilla on mahdollisuudet siirtyä e-urheilun ammattilaisiksi. Taitavan pelaajan valttina on aina hienomotoriset kyvyt, jotka oppiii pelaamalla paljon.

– Pelaamisessa käsien ja silmien yhteiskoordinaatio on tosi tärkeä, refleksit on isossa roolissa, kun pitää osata tähdätä oikeaan paikkaan tai tehdä monta erilaista näppäinyhdistelmää.