WWF: Kotimainen kala pesee muut – jopa kasvatettuna

Parasta olisi syödä pieniä parvikaloja, mutta lohensyöjän kannattaa aina valita kotimaista.

Kotimaa
Kaloja Lappeenrannan kauppahallin kalatiskillä.
Ulla Ylönen / Yle

Kotimainen pieni villi parvikala on parempi valinta ruokakalaksi kuin melkein mikään muu. Myös suomalainen kasvatettu kala voittaa ekologisuudessaan muualla kasvatetut kalat. Nyt suositeltavana ruokakalana Maailman luonnonsäätiön WWF:n vihreälle listalle on nostettu kotimainen kasvatettu siika.

– Kotimaisessa kalankasvatuksessa on tapahtunut paljon edistysaskelia. Nyt sitten myös kotimaisen siian pisteytys WWF:n Kalaoppaassa on noussut jo niin korkealle, että kasvatettu siika voitiin nostaa vihreälle, suositeltavien lajien listalle, kertoo Maailman luonnonsäätiö WWF:n ohjelmapäällikkö Sampsa Vilhunen.

Vilhusen mukaan tärkeimmät syyt vihreälle nostamiseen liittyvät siian ruokana käytettävän rehun koostumuksen ja hankinnan vastuullisuuden parantumiseen. Myös ruokintatekniikan muutokset ovat edistäneet asiaa.

Samalla Vilhunen kehuu yleensäkin suomalaista järjestelmää. Hänen mukaansa tiukka lainsäädäntö ja kalanviljelyn vaativat ympäristöluvat ohjaavat myös osin vastuulliseen toimintaan.

– Tällä janalla suomalainen kalankasvatus on siellä vihreimmässä päässä, kun samoja kriteerejä käytetään maailmanlaajuisesti.

Kotimaisesta kalankasvatuksesta noin 99 prosenttia on juuri kirjolohen tai siian kasvattamista. Sen lisäksi meillä kasvatetaan muun muassa nieriää ja sampea.

– Punaiselle listalle yksikään suomalainen kasvatettu laji ei tällä hetkellä joudu. Kriteerit kuitenkin muuttuvat ja töitä on jatkettava.

Pöytään muikkua, silakkaa, särkeä ja muita parvikaloja

Vaikka kasvatettu siika nyt nousi ns. vihreälle listalle, niin silti WWF suosittaa ensisijaisesti syömään kotimaisia pieniä villejä parvikaloja.

Tällaisia kalalajeja ovat muun muassa muikku, silakka, särki, lahna, ahven, kuha ja hauki. Villejä suurikokoisia petokaloja, kuten tonnikaloja, miekkakaloja, haita, rauskuja ja isoja lohikaloja, pitäisi välttää.

– Tosiasiassa ihmiset haluavat syödä lohikalaa. Koska luonnonvaraiset lohikalat ovat usein uhanalaisia, on suositellumpaa syödä kasvatettua lohta.

– Mutta kun lähtee ostamaan norjanlohta, niin WWF:n viesti olisi, että se korvattaisiin kotimaisella kirjolohella tai erinomaisella kasvatetulla kotimaisella siialla.