Muistatko Saara Aallon euroviisut? Katso kaikki esitykset

Saara Aalto on esiintynyt euroviisukarsinnoissa peräti viisi kertaa.

Saara Aalto
Saara Aalto
Saara Aalto osallistui Suomen euroviisukarsintoihin vuonna 2011, jolloin hän sijoittui toiseksi.Anton Sucksdorff

Viikonloppu on taas käsillä ja se tarkoittaa tietysti jänniä hetkiä kaikille Saara Aalto -faneille. Jatkuuko menestys Britannian X-Factorissa? Kappalevalinta julkistettiin hetki sitten. Aalto esittää huomenna Titanic-elokuvan tunnuskappaleen My Heart Will Go On.

Nuoresta iästään huolimatta Saara Aalto ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Ei todellakaan. Ensimmäinen teevee-esiintyminen oli yksi vuotiaana. 11-vuotiaana Aalto voitti Kotkan Meripäivien laulukilpailun omalla sävellyksellään.

Euroviisukarsinnoissa Saara Aalto on ollut mukana peräti viisi kertaa. Ensiesiintyminen tapahtui vuonna 2004, kun Aalto lauloi Heidi Kyrön taustalla. Tosin varjoihin ei Saara Aalto tuolloinkaan jäänyt.

Ensimmäinen sooloesiintyminen euroviisukarsinnoissa tapahtui vuonna 2011. Aalto sijoittui niukasti toiseksi Paradise Oskarin jälkeen. Nämä olivat muuten viimeiset euroviisukarsintojen nimellä kulkeneet kisat, sitten siirryttiin UMK-aikaan. Muistatko vielä laulun Blessed with love?

Saara Aallon kaikki viisi euroviisuesiintymistä löydät Ylen Elävästä arkistosta.