1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. nykytaide

Nykytaiteen kesänäyttelyiden Villa Roosa myytiin asunnoksi Orimattilassa

Nykyiset omistajat järjestävät vielä juhlanäyttelyn ensi kesänä. Sen jälkeen näyttelyt loppuvat. Uusi omistaja ei ole kiinnostunut julkisesta toiminnasta.

Villa Roosa kesäasussaan Kuva: Villa Roosa

Kesänäyttelykohteena viime vuosina tunnetuksi tullut Villa Roosa laitettiin myyntiin alkusyksystä.

Omistajapariskunta Jari Granholm ja Eerika Malkki ovat järjestäneet Villa Roosassa nykytaiteen kesänäyttelyitä vuodesta 2008 asti.

Kaupan kohteena ollut reilun 600 neliön kiinteistö ja yli 7 000 neliön tontti siirtyy yksityiselle omistajalle ensi syksynä. Myynti toteutui odotettua nopeammin.

Olemme tehneet tätä rakkaudesta lajiin.

Jari Granhom

– Saimme sovittua, että järjestämme Villa Roosassa vielä juhlanäyttelyn ensi kesänä. Se on kymmenes ja samalla viimeinen tiloissa. Uusi omistaja osti kiinteistön asunnoksi, kertoo Jari Granhom.

"Uusia suunnitelmia"

Paikan myyntiin ei liity Granhomin mukaan dramatiikkaa.

– Alusta asti oli tiedossa, että tämä on projekti. Olemme tehneet tätä rakkaudesta lajiin. Nyt meillä on suunnitelmia muualla kuin Orimattilassa.

Vuonna 1951 rakennettu Villa Rosan kiinteistö toimi aluksi huopatossutehtaana, kunnes toiminta hiljeni 1990-luvulla.

Nimensä Villa Rosa sai vuonna 1991 tekstiilitaiteilija Maisa Kaarnalta, joka puolisonsa Jorma Kaarnan kanssa alkoi järjestää rakennuksessa tekstiilitaiteen kesänäyttelyitä.

Jari Granhomille ja  ja Eerika Malkille rakennus puistomaisine puutarhatontteineen myytiin vuonna 2007.